Tasa-arvo

Viime vuosina on puhuttu paljon johtotason naisista, tai oikeastaan siitä, ettei moisia juuri ole. On epäreilua ja epätasa-arvoista että naisia ei ole yritysten johdossa.

Tasa-arvokehityksen myötä työpaikka tai asema yrityksen hierarkiassa on yhä harvemmin sukupuolesta riippuvainen. Silti, pomon paikka on monasti miehen. Siitäkin huolimatta, että naiset ovat nykyisin paremmin koulutettuja kuin miehet.

Tätä pidetään syrjintänä. Ja sitä se saattaa ollakin.

Samaan aikaan on kuitenkin hassua, että miesten yliopistokoulutuksen väheneminen ei ole mikään tasa-arvo-ongelma? Kun miehiä oli aikanaan enemmän yliopistoissa, sinne piti saada enemmän naisia. Nyt kun siellä on enemmän naisia ja miesten osuus vähenee, asia on kunnossa?

Naisvaltaisten alojen palkkakuoppaisuutta käsitellään usein tasa-arvon näkökulmasta, mutta miesvaltaisten matalapalkka-alojen ongelmaksi harvoin koetaan miehuus. Kun lehdissä kirjoitetaan koulupudokkaista, alkoholisteista, tai itsemurhaajista, pohdinnat keskittyvät johonkin aivan muuhun kuin tasa-arvoon, vaikka mainitut ongelmat ovat juuri miesten erikoisalaa.

En halua väittää että miehillä menisi huonommin kuin naisilla, enkä myöskään toisin päin. En ylipäänsä usko siihen, että se kenellä menee huonoiten, voittaa.

Miksi sitten miesten ja naisten ongelmiin suhtaudutaan monesti hyvin eri lailla? Miksi naisjohtajien puuttuminen koetaan naisiin kohdistuvaksi syrjinnäksi, mutta pääsääntöisesti miesten kansoittamat vankilat ovat luonnon laki?

Paradoksaalista kyllä, suhtautumisen taustalla on sama eriarvoistava koodisto, mistä juuri tasa-arvokeskustelulla halutaan päästä eroon; miehen ja naisen alkuasetelma - mies on vahva ja nainen on heikko. Mies on toimija ja nainen on toiminan kohde.

Tästä johtuen naisten epätasa-arvo nähdään yhteiskunnallisena ongelmana, tarkemmin sanottuna yhteiskunnan tai jonkun muun tahon aiheuttamana, kun taas miesten epätasa-arvo nähdään miesten itsensä aiheuttamana.

Tällainen ero suhtautumisessa ei itseasiassa ole naista puolustava ja miestä sortava, vaikka ensisilmäyksellä näin saattaisi luulla. Siinä sorretaan tasapuoleisesti molempia sukupuolia.

Mies tekee aina itse omat mokansa, koska mies on aina pystynyt tekemään itse omat asiansa. Mies on aina voinut päättää, ottaa vastuuta ja tehdä mitä haluaa. Siksi mies on nytkin aivan itse tehnyt mitä haluaa, halunnut juoppona ja lukutaidottomana linnaan? Mies on vahva, eikä tarvitse apua.

Nainen puolestaan on aina teon kohde. Nainen aina uhrina kärsii kun palkka on pieni, kärsii kun pojat eivät ota pomon hommiin ja kärsii kun jogurttimainoksessa on hyvännäköinen neito bikineissä. Nainen ei itse ole koskaan toimijana, kuten ei ole koskaan ollutkaan? Nainen on heikko ja tarvitsee apua.

Todellisuudessa miehet eivät aina ole vahvoja, eivätkä naiset aina heikkoja. Me olemme vain niin tottuneet perinteisiin sukupuolirooleihin, että kun yritämme tehdä ”hyvää” tasa-arvon nimissä, onnistumme samalla luokittelemaan naiset holhouksen alaisiksi ja miehet sarjakuvasankareiksi.

Niin kauan kuin naisten ongelmia pidetään vain yhteiskunnallisina ongelmina, joihin on välittömästi puututtava ettei poloisten ja haavoittuvien naisten käy huonosti, naiset ovat aina se heikompi ja alistettu sukupuoli.

Niin kauan kuin miesten ongelmia pidetään vain miesten itsensä aiheuttamina, vetävät miehet avuttomuuteensa pullon viinaa ja narun kaulaan.

Mies ei saa valittaa tasa-arvoasioista, koska valittavat miehet ovat ämmiä.

Naisen nimenomaan pitää valittaa tasa-arvoasioista, sillä sitähän ne naiset ovat, valittajia.

What?