Luin tässä päivällä Hesaria ja huomioin, että lehdessä toisinaan toivotetaan jollekin maailman merkkihenkilölle syntymäpäiväonnittelut. Tänään vuorossa oli Eric Clapton. Syntymäpäiväonnittelu meni kokonaisuudessaan näin: "Eric Clapton 30.3.1945 Englantilainen sähkökitaristi ja nykyisin kesyksi luonnehdittu aikuisrokkari. Kukoistuskausi 1960-luvun lopussa Cream-yhtyeessä. Tunnetaan ikivihreästään Cocaine (1977), joka soi edelleen keskiolutbaarien soittolistoilla."
No vai että hyvää syntymäpäivää Eric Clapton!
Toivotuksessa on kolme lausetta, joista ensimmäisessä päivänsankari mollataan entiseksi sähkökitariksi ja nykyiseksi aikuisrokkariksi. Toisessa lauseessa kerrotaan kieltämättä muutama totuuden sana Cream-yhtyeestä, mutta kolmannessa ja samalla lopetuslauseessa kerrotaan Ericin ikivihreästä Cocaine-hitistä, joka "jostain ihmeen syystä" soi vielä joissain keskiolutbaareissa.
Ensinnäkin, Cocaine ei ole Eric Claptonin biisi, vaan J.J. Calen. Tämä tieto ei ole mitään salattua muusikkotietoa, vaan kirjoittamalla Googleen Cocaine, saa ensimmäisenä vastauksena selvityksen kappaleesta. Toiseksi, mikä helvetin syntymäpäiväonnittelu se sellainen on jossa pääsääntöisesti mollataan päivänsankaria? Aivan perkeleen sama mitä ihmiset ovat mieltä Eric Claptonista, mutta kun hän nyt näyttää olevat tarpeeksi suuri starba päästessään Helsingin Sanomien synttärionnittelujen kohteeksi, voisi kai sitä nyt sitten merkkipäivänä kyseistä merkkihenkilöä onnitella edes iloisesti?
Vai että kesyksi luonnehditty aikuisrokkari? Se mies on syntynyt vuonna 1945! Saako sitä jossain vaiheessa elämäänsä ihminen ottaa hakaneulan poskesta ja istua kiikkustuoliin? Harvat meistä ovat penttilinkoloita, jotka elävät kahdeksankymppisinä elämänsä radikaaleinta aikaa. 60- ja 70-luvuilla Eric Clapton mullisti kitaransoittoa, rock n´rollia, huumeiden vetoa ja monta muuta elämänaluetta Hendrixin ja Morrisonin tavoin . Hän nyt ei sattunut - Hesarin toimittajan mielestä ilmeisesti "ikävä kyllä" - kuolemaan tähän aikakauteen. Hän jatkoi elämistä ja soittamista. Toki myöhempien aikojen jeesuksen kristuksen biiseistä nyt voi olla montaa mieltä, kuten esmes että paskaahan ne ovat, mutta mitä sitten? Eipä juuri tule mieleen ketään muusikkoa, jonka 50-vuotinen ura olisi täynnä helmiä. Syntymäpäiväonnittelussa sitä kuitenkin kannattaa siihen paskaan kauteen keskittyä?
Sitä paitsi, mitä perkeleen vikaa on keskiolutbaareissa? Mitä perkeleen vikaa on siinä jos lähiön miehet diggaavat Eric Claptonista (eivät muuten diggaa, diggaavat Popedasta)? Eikä missään keskiolutbaareissa mikään Eric Clapton soi. Siellä soi kaikenmaailman nykyaikainen potaska, mikä koostuu joko klarinettisooloa matkivista Amerikkalaisista isorintaisista vinkuleluista, tai suomalaisista hevibändeistä ja mahdollisesti myös suomalaisista iskelmäbändeistä, jotka tosin kuulostavat samalta kuin suomalaiset hevibändit. Siellä ei todellakaan vedetä usein mitään Creamia, eikä edes kokaiinia.
Helvetin nilkkitoimittaja! Minä yritin nauttia oluesta ja lehden lukemisesta, mutta sinä aivoton, ylimielinen, pikkusieluinen ja loukkaava dorka pilasit päiväni. Tähän suruun ei auta muu kuin Eric Hendrixin Milk-yhtye ja heidän superkappaleensa Patience.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti