sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mauno Koiviston lautanen

Parin viime vuoden aikana meille on syntynyt uusi ilmiö itsenäisyyspäivän juhlintaan. Anarkismi. Vai oliko se mielenosoitus? Vai kuokkavieraat? Vai oliko sittenkin vain huligaanit? Juoppohullut? Lapsella on monta nimeä ja niitä käytetäänkin sen mukaan millaisina moisia toimijoita kukakin pitää. Pitääkö heitä nykymenoa vastustavina mielenosoittajina, vai typerinä huligaaneina jotka ovat saaneet liikaa eikä sekään riitä. Pääsääntöisesti media käsittelee ilmiötä epä-älyllisten tollojen meuhkaamisena. Kuokkavieraat eivät ole paljoa ymmärrystä saaneet. Mielenosoituksissa ei ole nähty mitään kovinkaan yhteiskunnallista, enemmänkin niitä on pidetty savuverhona holtittomalle rellestämiselle ja paikkojen rikkomiselle.

Ainoat tahot joille ymmärrystä on herunut, ovat sivulliset pienyrittäjät joiden viattomat ikkunat ovat särkyneet nuorisolaisten sekobileissä. ”Joku kunnon kansalainen joutuu senkin ikkunan työllään maksamaan.” Niinhän se on. Ei korjaannu ikkuna ilmaiseksi. Oliko sen rikkominen siis asian väärti? Mikä oli asia? Oliko asiaa? Saako sellaista asiaa ylipäänsä olla minkä vuoksi voi rikkoa toisen omaa?

Paikkojen palasiksi pistäminen on pääsääntöisesti nähty hölmönä. Miten pienyrittäjän ikkunan rikkominen muka auttaa yhteiskunnan huono-osaisten asemaa? Tämän tyylisiä kysymyksiä vilisee sosiaalisessa mediassa. Eihän jonkun omaisuuden rikkominen auta mitenkään siihen että meillä on leipäjonoja? Siinähän menee vain rahaa hukkaan?

Minä mietin näitä kysymyksiä ja näkemyksiä, ja mieltäni painoi. Aluksi en saanut kunnolla hahmotettua mikä siellä riivasi. Joku epäloogisuus, mutta mikä? Miksi nämä kysymykset osuvat tavallaan ytimeen, mutta samaan aikaan ovat aivan metsässä? Voisiko kukaan selventää? Voisi. Mauno Koivisto.

Kun olin yläasteella, meillä oli presidenttinä Mauno Koivisto. Rauhallinen tolkun mies, arvokas mies. Eräällä koulutunnilla opettaja kertoi meille tarinan Maunosta. Mauno oli kertomuksen mukaan paljastanut rauhallisesta ja pidättyvästä luonteestaan yllättävän piirteen, äkkipikaisuuden. Mauno ja Tellervo olivat riidelleen kotona ja jossain vaiheessa tilanne oli äitynyt niin reunalle, että Mauno oli kiskaissut posliinilautasen paskaksi lattialle. Perkele! Niin jyrkäksi oli mennyt että vakaa ja turvallinen presidenttimme, sotiemme veteraani, pisti säleiksi lautasen. Olipa vimmainen hetki.

Miten tämä presidentin irrationaalinen voimannäyttö sitten liittyy lätkämaila kädessä heiluviin juoppolalleihin? Juuri teon epäloogisuuden kautta.

Tarina ei kertonut Maunon ja Tellervon riidan syytä, mutta sillä ei ole väliä. Edes sillä, onko tarina tosi, ei ole väliä. Voi varmuudella sanoa, että vaikkemme tiedä riidan syytä, lautasista tai niiden kestävyydestä siinä tuskin riideltiin. Lautasen rikkominen oli epälooginen, inhimillinen teko. Täysin tunteen vallassa tehty. Täysin järjestä irroitettu. Tunteen puuskassa tehty. Mauno oli ajettu niin nurkkaan, että sieltä ei päässyt enää järjen reittiä pois. Järjen reitillä neuvotellaan, argumentoidaan, ollaan järkeviä. Se reitti oli nyt kuitenkin ummessa. Jäljelle ei jäänyt kuin tunteen reitti. Tunteen reitti toimii hallitsemattomasti, vailla järkeä. Silti sitä käytetään joskus. Silloin kun ei muita keinoja enää ole. Silloin kun ihminen on ajettu nurkkaan. Silloin rikkoontuu lautaset. Silloin rikkoontuu joskus jopa viattoman pienyrittäjän ikkuna.

Jos Tellervo kuittasi rikotusta lautasesta Maunolle ”Mitäs tuo lautasen rikkominen tähän asiaan auttaa”, syyllistyi presidenttimme vaimo vähättelyyn. Tietoiseen harhaanjohtamiseen ja kiusaamiseen. Tellervo tiesi, kuten me kaikki tiedämme, että rikottu lautanen ei ole järjellisessä yhteydessä riidan aiheeseen, se on tunteellisessa yhteydessä. Se on merkki rajasta, jonka ylitettyämme astumme tuntemattomalle alueelle. Tunteiden valtamereen. Paikkaan jossa on kaunista ja tyyntä, delfiinit leikkiä lyö ja merihevoset ilakoi. Toisinaan kuitenkin myrsky nousee ja kaiken allensa murskaa. Tunteiden valtameressä on ihanaa ja hirveää. Kaikki ovat siellä käyneet ja menevät joskus vastaisuudessakin.

Jos kerta näin on, miksi niin monet meistä väittävät ettei moista paikkaa ole lainkaan? Miksi me haluamme väkisin perustella tunteellisia tekoja järjellä ja saattaa ne näin naurunalaisiksi? Tahallaan. Vaikka me kaikki sisimmässämme tiedämme mistä on kyse, jos vain haluamme tietää. Jos haluamme nähdä syyn huligaanin ikkunan rikkomisessa, me näemme sen myöntämällä tunteiden valtameren olemassaolon. Jos haluamme asettaa teon ja tekijän naurunalaiseksi, käsittelemme asiaa järjen vinkkelistä. Tutkintatapamme siis valitsee lopputuloksen.  

Väliin mahtuu toki muitakin totuuksia, kuten se että ehkä osa mielenosoittajista on vain kännisiä urpoja. Tai se, että kyllä tunteitaankin pitää jollain tasolla pystyä hallitsemaan. Silti, on lapsellisen typerää kysyä mitä järkeä on paikkojen rikkomisessa. Kaikki me tiedämme ettei siinä mitään järkeä ole, siinä on tunnetta. Onko se tunne oikeutettu? Voiko sille tehdä mitään? Pitääkö tehdä? Siinä on kysymyksiä mitä voisi asian yhteydessä kysyä.

Minusta välillä tuntuu, että me haluamme järjen kautta pilkata nuo huligaanit mitättömiksi, sillä meitä oikeasti pelottaa että niillähän voi jumalauta sentään olla joku syykin tuolle toiminnalleen, ja että se syy on pelottava, vaikeasti hallittava tunteiden valtameri. Paikka jossa me kaikki olemme käyneet.

Meitä pelottaa että osa meidän teoistamme on saattanut johdattaa ne nuoret sinne meren syövereihin. Ja nyt kun ne kilpaa siellä Maunon kanssa rikkovat posliinia, me hölmöt kyselemme että mitä järkeä tuossa on.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Anarkistit

Miksi on anarkisteja? Miksi ne rikkovat yhteistä ja yksityistä omaisuutta? Mitä siten (muka) saa aikaiseksi? Pellejä! Typeriä tyyppiesimerkkejä nykynuorisolaisista. Eivät tajua mistään mitään. 101-vuotias Hannes voittaa tuollaiset nilkit tyrmäyksellä. Kyllä hävettää moisten puolesta. Miten pienyrittäjän ikkunan rikkominen muka mitään auttaa? Eivätkö mitään tajua? Toivottavasti törmäävät kaikki kumipampuun ja saavat sata vuotta kuritushuonetta!

Kuulostaako tutulta? Tuliko nyt hyvä olo? Varmasti tuli.

Sai vähän raivota. Sai olla oikein reilusti vihainen ja jopa agressiivinen, mutta sillä lailla oikean asian puolesta -  pahaa vastaan. Sai olla samaa mieltä muiden samanmielisten kanssa. Ei tarvinnut pelätä ettei saisi kutsua perinteiseen saunailtaan radikaalin mielipiteensä vuoksi? Mielipide on kerrankin takuuvarmasti oikea, sellainen kuin sopii olla. Sellainen jonka voi ääneen esittää, missä vaan. Sama mielipide kuin Jari Tervolla, kansan tulkilla. Saa siis kerrankin kokea että omat turvalliset arvot ovat selkeästi parempia ja oikeampia kuin vieraat uudet sekoboltsiarvot astaloineen ja naamareineen. Mieluummin Hanneksen kuin anarkistitollojen kanssa marjaan?

Ja kyllähän sitä nyt toki eri mieltä saa olla, mutta että pitää rikkoa paikkoja, ja vielä Itsenäisyyspäivänä. Eikö mitään häpyä? Eikö mitään kunnioitusta! Mitä ne muka siellä vastustivat? Miksi sellaisia anarkisteja edes on?

Siinä se vastaus onkin. Juuri siksi niitä anarkisteja on. Siksi että meillä olisi hyvä olla. Siksi että meillä olisi turvallinen, yhtenäinen ja lämmin mieli. Anarkistit pitäisi palkata Suomelle töihin, samalla tavoin kuin Markus Kajon kirjassa hipit palkattiin kunnan hommiin. Työnkuvanaan hipeillä oli istua kaupungintalon portailla ja soitella kitaraa. Sitten ohikulkevat ihmiset, esimerkiksi päiväkodin tädit lapsikatraineen, pystyivät ääneen paheksumaan: ”Hyi hyi, katsokaa lapset. Hippejä, hyi hyi!”

Siksi hipit hauskassa vitsissä, siksi anarkistit todellisuudessa. Sadantonnin kuluerä anarkistien vahingonteoista on halpa hinta siitä että pari miljoonaa suomalaista saa euforisen elämyksen ja yhteisyyden tunteen kun voi porukalla inhota täydellistä vastustajaa; inhottavaa, typerää, epäloogista, iältään pääasiassa nuorempaa, harmitonta. Eihän meillä pala kaduilla edes autot. Toisin kuin Ruotsissa, jossa siitä on tullut jo arkipäivää kuten uutinen Helsingin Sanomissa kertoo. Rågsved-nimisessä Tukholmalaislähiössä paloi reilut kymmenen autoa, palopommit ja kivet lensivät. Poliisi ei muista alueella aiemmin tapahtuneen isompia mellakoita ja paikallinen asukaskin kiteyttää lähiön rauhallisuuden seuraavin sanoin: ”Silloin tällöin ehkä palaa joku auto, mutta ei tällä tavalla". Silloin tällöin palaa ehkä joku auto, mutta ei mitään vakavaa?

Valtakunnassamme kaikki hyvin. Hyi hyi, katsokaa, anarkisteja.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Urheilustakin viedään urheilu

”Helsingin opetuslautakunta sallisi tyttöjen ja poikien liikkua yhdessä koulujen liikuntatunneilla. Opetuslautakunnan kannan mukaan on hyvä idea, että koululaiset tekevät asioita yli sukupuolirajojen.” Näin kirjoittaa Helsingin sanomat. Tyttöjen ja poikien yhteisillä liikuntatunneilla on tarkoitus mm. vähentää kilpailua, oppia enemmän eri lajeja ja huomioida toisten erilaisuutta. Opetusministeriön virkamiesten mukaan ”Näin siksi, että liikuntatuntien tavoitteena mainitaan oppilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen, ei enää niinkään kilpailu ja edistyminen jossain yksittäisessä lajissa. Näin oppilaiden välisillä fyysisillä ja biologisilla eroilla olisi entistä vähemmän väliä vuonna 2016, kun uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön.”

Jutun perusteella voisi kuvitella että poikien ja tyttöjen yhteiset liikuntatunnit ovat pelkästään positiivinen asia. Että siinä on pelkästään hyviä seikkoja. Kilpailun väheneminen, erilaisuuden huomioiminen, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen. Ei enää kilpailua ja edistymistä jossain yksittäisessä lajissa.

Nämä kaikki edellä mainitut tavoitteet saattavat olla hyviä, mutta niiden taakse jää jotain myös piiloon. Sinne jää piiloon ryhmä, joka on nykykasvatuksessa ja koulunkäynnissä hyvin epämuodikas, joskin edelleen varsin suuri; liikuntaa harrastavat kilpailuhenkiset pojat. Nämä entisajan rasavillit, joukkueurheilijat, veri suussa kilpailevat, pelaajat. Nämä pojat jotka pitävät urheilusta, kilpailusta, kamppailusta ja voittamisesta. Monille heistä liikuntatunti on kouluviikon ainoa tunti jolloin he voivat näyttää. Vanhassa koululaitoksessa heidän kaltaisiaan ihailtiin ja kannustettiin. Urheilu ja nimenomaan kilpailullinen urheilu oli ylpeyden aihe, jotain mitä oli hienoa tavoitella.

Jos tyypillisen tytön stereotypia on kiltti, kirjoja lukeva ja hyvin koulussa menestyvä, nämä pojat puolestaan muodostavat kovaäänisen, vilkkaan ja huonon kielipään arkkityypin. Toki näin ei aina todellakaan ole, kaikki tietävät että ihmiset ovat erilaisia monella muullakin tavalla kuin sukupuolella. Sukupuolten sisältäkin löytyy lukemattomia erilaisia käyttäytymismalleja, eikä sukupuolta aina edes perinteisessä mielessä ole. Kaikki urheilijat eivät ole tyhmiä lukuaineissa ja päinvastoin. Onko kyse siis vain harjaanjohtavista ja vääristyneistä yleistyksistä? Ei aivan, sillä niillä on väliä kuten Hesarinkin artikkelista huomaa. Koululaitosta, ja tällä kertaa koululiikuntaa muokataan johonkin suuntaan ja tämä suunta ei taatusti ole sellainen joka suosii vilkkaita, liikunnallisia ja kilpailullisia nuoria. Suurin joukko tällaisista nuorista on edelleen poikia. Sellaisia kuin minä olin.

Minä inhosin jos liikuntatunneilla tehtiin mitään ei kilpailullista. Minä tykkäsin perinteisistä joukkuelajeista ja siitä että pisteet laskettiin. Siitä että voittoa haluttiin ja että sitä myös tavoiteltiin, aina. Välillä liiankin lujaa. Siinä monet hintelämmät ja ei niin urheilulliset saivat taatusti kärsiä, jos ei nyt suoranaisesta kiusaamisesta (jota sitäkin tapahtui) niin ainakin siitä, että oli yksi laji jossa he eivät puolestaan pärjänneet, liikunta.

Ymmärrän sen, että liikuntatunnit ovat olleet monelle nuorelle tuskainen paikka. He eivät kuulu tähän urheilulliseen ja kilpailulliseen joukkoon. Urheilu on fyysistä ja heidän fysiikkansa sai tuntea puutteensa. Siitä on jäänyt monelle urheilunvastaisia muistoja lopuksi ikää. Toisaalta, jos liikuntatunnit muutetaan sellaisiksi että kilpailullisuus ja rajuus poistetaan, sukupuolet sekoitetaan, se jättää ulkopuolelle ison joukon poikia joille juuri toisten samanikäisten poikien välinen raju kilpaurheilu on ainoa asia jossa he voivat loistaa. Ainoa asia johon he suhtautuvat intohimoisesti, osaten ja ylpeästi. Osalle tästä joukosta kaikki lukuaineet ovat tuskaa. Ja sillekin osalle joka lukuaineissa pärjää, on liikuntatuntien kilpailullinen viritys ja totaalinen energian kulutus keskeinen osa kouluviikkoa, jotain mitä odotetaan yhtä innolla kuin kesälomaa.

Tämä kuitenkin nähdään nykyään vääränlaisena suhtautumisena liikuntaan. Liikunnan pitää olla jotain ei kilpailullista, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä edistävää, sukupuoletonta, fyysiset ja biologiset erot hämärtävää. ”Oppilaiden välisillä fyysisillä ja biologisilla eroilla olisi entistä vähemmän väliä vuonna 2016, kun uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön.” Kuitenkin lukuaineissa edelleen annetaan numeroita ja näin ollen erotellaan oppilaita psyykkisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella? Samaa ei kuitenkaan missään nimessä saa tehdä liikuntatunneilla, koska silloin väärät oppilaat voittavat?

Koulusta on pikkuhiljaa muodostumassa paikka jossa suositaan lähes poikkeuksetta perinteisesti tyttömäisinä pidettyjä piirteitä. Rauhallisuutta, hiljaisuutta ja kunnollisuutta. Jopa siihen asti, että lukemisessakin tyttöjen perinteinen romaaniharrastus on parempaa kuin poikien suosimat sarjakuvat, vaikka molemmat ovat lukemista. Elokuvaharrastuksessa draamat ovat tietenkin parempia ja älykkäämpiä kuin toimintapätkät, totta kai. Onneksi vilkkaille pojille on sentään liikunta, vaan eipä olekaan. Siitä karsitaan pois kilpailullisuus ja keskitytään edistämään psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sen sijaan että tehtäisiin helvetisti maaleja.

Urheilu on vienyt monet hyvät juopot mennessään? Näin oikeasti on. Mutta mikään lenkkeily tai reipas kävely hyvässä seurassa tätä ei ole tehnyt. Sen on tehnyt intohimoinen urheiluharrastaminen. Sellainen jossa on kilpailtu, voitettu ja hävitty. Sellainen urheilu vie mukanaan vielä tänäkin päivänä monet mahdolliset juopot ja autovarkaat, luojan kiitos. Se että me yhteiskuntana muutumme yhä pehmeämpien arvojen kannattajiksi (toisten alaspolkeminen älyllä tai rahan voimalla on tietenkin pehmeää ja sallittua), ei muuta ihmisen biologiaa.

En tarkoita että biologisesti kaikki tytöt olisivat hiljaisia huoltajia ja pojat kiivaita metsästäjiä, se on sudenkuoppa. Sudenkuopan reunalta voi kuitenkin huomata pelkästään tarkkailemalla, että ei se myöskään ole täysin tuulesta temmattu väite. Esimerkki: kaikki tuntuvat hyväksyvän väitteen, jonka mukaan kouluikäiset tytöt ovat psyykkisesti samanikäisiä poikia edellä, yli täysi-ikäisyyteen asti. Tämä hyväksytään faktana, ja silti tai juuri siksi koulujärjestelmä rakennetaan palvelemaan juuri näitä tyttöjä? Lopputuloksena saadaan nykyinen tilanne jossa poikien kouluarvosanat laahaavat yhä enemmän tyttöjen perässä ja samaan aikaan koulupudokkaista valtaosa on poikia. Tiedetään että järjestelmä ei suosi sukupuolettomuutta, eikä ainakaan poikia, vaan tyttöjä, mutta tähän ongelmaan ei haluta puuttua. Halutaan puuttua liikuntatuntien ongelmaan, siihen että iso osa pojista tykkää liikunnasta ja vieläpä rajusta kilpailusta. Tykkää fyysisesti vääntää, ottaa mittaa, hikoilla testosteroniylijäämänsä pallokentän nurmeen. Tällainen primitiivisyys on poistettava koulujärjestelmästä, sillä evoluutio on luonut meistä (viimeisen 20 vuoden aikana) kaikista pohjimmiltaan rauhallisia ja hiljaisia lukutoukkia, joille pitää lyödä diagnoosi otsaan jos paini maistuu vielä 15-vuotiaana. Toki myöhemmässä elämässä suositellaan kaikille kovaa kilpailua joka elämänalueella, mutta se pitää ilmentyä henkisenä kieroiluna, huijaamisena, verkostoitumisena ja pyrkyryytenä, ei fysiikkana. 1800-luku on mennyt.

Osa tytöistäkin tykkää kilpailla? Niin tykkää ja tähän opetuspäällikkö Kyllönen näkeekin ratkaisun: ”Hän ja rinnakkaisluokkaa opettanut kollega jakoivat usein liikunnanopetuksen niin, että toinen opetti toista lajia ja toinen toista samaan aikaan. Oppilaat saivat itse päättää, kummalle tunnille he menivät. Tämä toimi hyvin, etenkin liikunnassa lahjakkaat tytöt hyötyivät.”

Niin, etenkin liikunnassa lahjakkaat tytöt hyötyivät. Pojistakin se osa joka ei pidä kilpaurheilusta varmasti hyötyi. Mutta entäpä jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat ja kaikki muut jotka haluavat pelata lujaa ja voittaa? He eivät taatusti voi kamppailla samalla intensiteetillä tyttöjen kanssa. Kundien piirissä on edelleen varsin miehekästä vääntää koko fysiikallaan toisen pojan kanssa kaukalossa, mutta teepä se sama tytölle? Saat naistenhakkaajan maineen, 15-vuotiaana. Tästä johtuen peli pehmenee ja alkaa etenemään enemmän läsnä olevien tyttöjen kuin poikien ehdoilla. Näin sen ei pitäisi mennä, mutta näin se menee, uskokaa pois. Tasa-arvosta huolimatta, edelleenkään pojan ei ole mitenkään soveliasta taklata jalkapallossa tyttöä nurmeen. Pitäisikö olla? En tiedä. Voisiko matematiikan tunteja joskus koettaa vetää niin, että ne suosisivat vilkkaita, fysiikkaa uhkuvia miehenalkuja? Ei tietenkään voi! Matematiikka on matematiikkaa.

Niin, ja urheilu oli urheilua.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Juoppo vai legenda?


Lemmy Kilmister on juoppo, ei legenda. Näin kirjoittaa Jarkko Fräntilä Sue-lehdessä.

Herra mun Jeesus, Fräntilä on menettänyt järkensä ja suhteellisuudentajunsa kokonaan. Kirjoituksen ydin on, että rock n´roll –elämästään kuuluista Motörheadin nokkamies Lemmy on juoppo, ihan sellainen tavallinen hävettävä alkoholisti, eikä mikään legenda. Lemmyä ei saa, eikä pidä ihailla myyttisenä dekadenssia elämää viettävänä renttuna, vaan hän on ainoastaan juoppo. Ja kuka nyt juoppoa ihailisi?

Minä selitän nyt sinulle Jarkko. Minä kerron mistä on kyse. Vastaan tässä selkeästi ja yksinkertaisesti sinun väittämiisi. Koeta sen jälkeen kirjoittaa artikkeli missä on edes hitunen järkeä. Aloitetaan:

”Kuvitellaanpa, että varastomies joisi itsensä sellaiseen kuntoon, ettei hän pystyisi enää työskentelemään kunnolla.” 

-      No minäpä kuvittelen. Joo, tuttu mielikuva. Miten tämä varastomiehen alkoholismi ja sen aiheuttama työkyvyttömyys liittyy Lemmyyn? Lemmy ei ole varastomies, Lemmy on rocktähti. Jos Lemmy olisi varastomies, hän saisi potkut, mutta kun hän ei ole, vaan hän on rocktähti, niin hän ei saa potkuja. Ymmärrätkö?

”Mikäli tavallinen duunari kittaisi lekallisen viskiä päivässä häntä kuvailtaisiin säälittäväksi alkoholistiksi, jonka elämä on luisunut raiteiltaan jo aikapäiviä sitten. Lemmyn tapauksessa asia oli päinvastoin.”

-      Näin on. Tiedätkö miksi? Siksi että Lemmy ei ole tavallinen duunari, vaan Lemmy on rocktähti. Siksi Lemmyä ajatellaan eri tavalla kuin tavallista duunaria. Lemmy tekee eri asioita kuin tavallinen duunari. Heidän viinanjuomisensa yhdistää heitä, mutta ei juurikaan mikään muu. Siksi heistä ajatellaan eri tavalla. Ihmiset eivät fanita duunareita (paitsi sinä?), vaan rocktähtiä.

Onko sinusta muuten ylipäänsä mukavaa, että ihmisiä kuvaillaan säälittäviksi alkoholisteiksi? Sekö on se oikea kohtelutapa?

”Lemmyn juomisesta tuli kuitenkin yhtä legendaarinen osa Motörheadin folklorea kuin Ace of Spadesista. Lemmyn juominen oli hyväksyttyä, sillä Lemmy on rocktähti. Rocktähtien kuuluukin olla ulkopuolisia, jotka eivät piittaa yhteiskunnan moraalikoodeista ja säännöksistä.

Lemmyn tapauksessa ongelma on kuitenkin se, ettei hänen juomisestaan ole koskaan kirjoitettu kriittisesti. Lemmy on alkoholisti, jonka elämä on tämän addiktiosta huolimatta aina näyttänyt häntä ihaileville jollakin tapaa katu-uskottavalta ja coolilta.”

-      Ongelma on että hänen juomisestaan ei ole koskaan kirjoitettu kriittisesti? Mitenkä niin? Mitenkä niin se on ongelma? Kenen ongelma? Lemmyn ongelma? Ja vaikken tosiaan ymmärrä miksi, niin luojan kiitos sinä muutat kurssia ja kerrot. Sinä kerrot meille että Lemmy on juoppo ja juoppous on huono elämäntapa. Kiitos, en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Laitetaanpa korvan taa.

Alkoholisti, jonka elämä on aina näyttänyt häntä ihaileville katu-uskottavalta ja coolilta? Niin on. Viinan kanssa sekoilu on katu-uskottavampaa kuin kaurapuuron syöminen. Niin se vaan on, ja siitäkin huolimatta että kaurapuurossa on enemmän kuituja kuin viinassa, sinä et muiden puolesta päätä mikä on coolia ja mikä ei. Äitini mielestä minulle sopisi paremmin lyhyt ja siisti tukka, mutta minun mielestäni taas ei. Arvaa kuka päättää minkälaista tukkaa Luukkonen diggaa? Sinä, mun mutsi, vai minä? Lemmy?

”Mikäli Lemmy olisi ollut normaaleissa päivätöissä käyvä duunari samoilla elämäntavoilla, ei hän koskaan olisi pitänyt työpaikkaansa paria viikkoa kauempaa. Toisaalta eipä hän väitetyillä elämäntavoillaan luultavasti koskaan olisi töitä saanutkaan.”

-      Näin on. Kävipä Lemmylle munkki että ei joutunut normaaliin päiväduuniin. Onneksi nyrjähti rocktähdeksi, saa pitää edes työpaikkansa. Miksi sinä Jarkko vertaat koko ajan Lemmyä normaaliin varastoduunariin ja vinoilet kun – kas vitun kummaa – huomaat että Lemmyn hahmo sijoitettuna varastomiehen haalariin ei oikein toimi? Jos minä vertaan alakoulun opettajaani ja Demis Roussosia, niin eihän siitä oikein muuta löydä kuin ristiriitaa. Joten kumman pitäisi muuttua, opettajan vai Demiksen? Ja miksi?

”Kun addiktista tulee legenda, hänen käytöksensä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Se, että Lemmy on elämänsä aikana juopotellut legendaarisia annosmääriä on määritellyt rockmusiikkia ja siihen liitettyjä myyttisiä piirteitä aivan liian kauan.”

-      No onneksi sinä Jarkko pistät tämänkin ikävän rockmusiikin sivupolun aivan uusiksi. Enää ei ihmiset pidä rokkareitten renttuilua siistinä. Nyt jengi alkaa oikeesti pitää savuttomuutta ja urheilua ykkösjuttuna. Jaggerkin lenkkeilee.

Jälleen kerran Jarkko. Sinä et päätä mitkä myyttiset piirteet rock-musiikissa on siistejä, miten kauan ne on siistejä, ja milloin niiden aika on mennä pois. Se että sinä vanhenet ja keskiluokkaistut, ei tarkoita että kaikki muut tekevät niin. Vanhenemisessa ja keskiluokkaistumisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos vaatii muiden muuttuvan mukana, ja etenkin, jos on niin harhaisessa tilassa että vaatii tätä nyt joka jätkä lenkille ja hymyilemään –moodia jopa maailmankuuluilta rocktähdiltä kuten Lemmy Kilmisteriltä, on aika ottaa lääkkeet. Luuletko sinä oikeasti että Lemmyä kiinnostaa sinun mielipiteet terveistä elämäntavoista? Luuletko että sinä päätät muiden puolesta mikä milloinkin on coolia ja siistiä? Että nyt kun sinä olet herännyt ajatukseen jonka mukaan parasta musiikkia, viihdettä ja rock n´rollia tarjoaa perusduurari-varastomies, niin kaikki muutkin ovat samaa mieltä? Kyllä minä jostain syystä vain mieluummin diggaan Morrisonia kuin naapurin putkimiestä. En kyllä jumalauta tiedä miksi!

” Lemmy on juoppo, eikä alkoholistin elämä ei ole millään tavalla ihailtavaa.”

-      Byrlhyyyyy! Opetusvideosta päivää. Alkoholistin elämä ei ole millään tavalla ihailtavaa? Oletko sinä tosissasi? Et sinä sitä saatana päätä! Ja ymmärrätkö sinä siellä oikeaoppisissa jumppaajan aivoissasi, että ehkä ihmisiä määrittää muutkin asiat kuin juominen? Että ihmiset voivat samaan aikaan olla useita eri asioita? Joku voi olla samaan aikaan juoppo, mutta silti mukava jätkä, hyvä kortinpelaaja ja intohimoinen karaokelaulaja. Häntä ei siis pelkästään määritä juoppous. Juoppous on yksi osa hänen elämästään.

Jos sinä haluat digata Herreyssiä ja New Kids On The Blockkia niin siitä vaan. Ei Elastinenkaan mitään juo ja hyvin tuntuu levyt myyvän. Ihmettelen kyllä välillä että pitävätkö ihmiset Elasta siksi että hän ei juo, vai siitä huolimatta. Joka tapauksessa, annan heille oikeuden päättää ihan itse.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Matkailu avartaa?


Matkailu avartaa? Tuskin. Tässä sloganissa on omituisia ulottuvuuksia. Matkailu avartaa, mutta ei mikä tahansa matkailu, tai minne tahansa matkailu, tai kenen tahansa matkailu, tai matkailu ylipäänsä.

Viime viikolla Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen mollasi lähiöitä ja niiden rappeuttavaa kapakkakulttuuria. Mollaamisesta nousi kohu ja Jussi päätti hieman avartaa itseään. Hän matkusti lähiöön ja lähiörappion ytimeen, kantabubiin. No, avarsiko tämä matka Pajusta? Tuskin. On nimittäin niin että lähiöihin matkustelu ei todellakaan avarra ketään, Pajusenkin tapauksessa kyseessä oli parempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan ihmisen setämäinen päänsilittelyretki niiden juoppojen idioottien kotiin. Vaikka se oikeasti voisikin avartaa Pajusen maailmaa, ei se avarra, sillä matkustuskohde oli väärä ja matkustaja oli väärä.

Minkälainen matkustaminen sitten avartaa? Ulkomaanmatkustaminenko? Kyllä ja ei. Jos matkustaa Teneriffalle, ei tasan avarru mikään. Mutta jos taasen matkustaa Prahaan, niin saattaa jo hieman arvartaakin, jos on oikea matkustaja. Jos miesporukka lähtee ryyppy– ja huorareissulle, on aivan sama mihin maailmanääriin menevätkin, mikään ei avarru. Jos yliopistonainen matkustaa Helsingistä lappiin nuuskimaan avaraa luontoa, retki on taatusti avartava. Miksi?

Siksi että tämä matkustamisen avartava vaikutus ei usein perustu siihen että matkustaja avartuisi, se perustuu siihen miten muut ihmiset tämän matkustamisen ja matkustajan kokevat. Mikä on minäkin aikana avartavaa ja kuka on ihminen joka ylipäänsä voi avartua. Ei lähiön juntit avarru koskaan vaikka matkustaisivat sata kertaa vuodessa Nepaliin. Juntit ovat juntteja Pariisiissakin. Eikä Pajunen avarru lähiöretkestä, koska asenne on väärä, asenne ei avarru tai muutu.

Sama koskee matkustuskohdetta. Hieman vuosikymmenestä riippuen meillä on kirjoittamattomia sääntöjä avartavista matkustuskohteista. Jo kultaisella ysärillä kävi ilmi että rantalomakohteet ovat aika jurpoja matkakohteita, eikä niihin matkaava tasan avarru vaan on esimerkki idioottituristista. Viime aikoina rantalomailu on taas muuttunutkin siistiksi ”läpällä mennään Inglesiin” –touhuksi, joten periaatteessa siitä voi avartuakin. Jos vaan ymmärtää retken itseironian.

Kotimaassakin voi avartua, mutta myös siinä kannattaa olla kohteen valinnassa tarkkana. Oulu ei ole lappi ja ryyppääminen on hauskaa, ei avartavaa. Matkustuksen avartava vaikutus perustuu siihen, että matkaaja on avara ihminen. Avarakatseinen ihminen avartuu matkustellessa, lukiessa, telkkua katsellessa ja jopa ruokakaupassa. Hän on sellainen. Sisäänpäin kääntynyt pelokas juntti ei avarru missään vaikka kuinka yrittäisi. Siksipä moni suomalainenkin matkaaja palaa jokavuotiselta kesälomareissultaan takaisin Suomeen yhtä rasistina ja siirtomaaisäntänä kuin aiemminkin. Saattaa jopa olla, että setelitukun voimalla juoksutetut paikallisapinat vain vahvistavat valkoisen miehen ylivoimaista voittaja-asennetta entisestään. Eikä mitään opita, eikä mikään avarru.

Matkustelu onkin siis hienovaraista puuhaa ja moisen ”matkailu avartaa” –valheen levittäminen pitäisi lopettaa tykkänään. Kaikki tietävät että yksin lapin perukoilla ikänsä asuva saamelaisoriginelli on aivan eri puusta veistetty kuin lähiössä elämänsä viettävä duunari. Kumpikaan ei koskaan matkusta minnekään, mutta silti toinen on juntti ja toinen avartuu koko loppuelämänsä lapin luonnosta, shamaanista pohjoisen hengestä ja ties mistä yhtä huumoripitoisesta pelleilystä.

Näin se vaan menee. Itse en matkusta koskaan minnekään koska olen teidän kaikkien yläpuolella. Olen kolumnisti.

torstai 25. syyskuuta 2014

Ilmastoystävällinen lounas



Helsingin sanomissa on juttu ilmastoystävällisestä ruoasta. Tällainen on ilmastoystävällinen lounas. Siinä kerrotaan kuinka kuluttajat olisivat kiinnostuneita suosimaan lounasruokalassa ilmastoystävällistä vaihtoehtoa, kunhan he saisivat siitä enemmän tietoa. Ja tätä tarvetta varten on sitten kehitelty Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja WWF:n toimesta ilmastoystävällinen lounasvaihtoehto.

Ei tarvitse kummoinen ajan seuraaja olla, että ymmärtää ilmastoystävällisen ruoan sisältävän pääasiassa kasvikunnan tuotteita, sekä korkeintaan ehkä villinä kasvaneita eläimiä, riistaa ja kalaa. No, riistaa ei listassa ollut mutta kalaa oli, ja sitten sitä kasviperäistä ravintoa riisi poislukien. Riisin viljelystä syntyy käsittääkseni paljon kasvihuonekaasuja.

Kirjoituksen keskelle oli sijoitettu tiivistelmä otsikolla ”Ilmastoystävällisen ruoan kriteerit”. Tämän otsikon alle oli sitten ranskalaisin palleroin listattu keskeisiä ruoka-aineita ja periaatteita. Yksi niistä oli ”maitotuotteissa rasvaton maito ja –jogurtti”. No tämäpä kummaa? Miksi ilmastoystävällisessä ruoassa on ylipäänsä maitotuotteita, ja jos onkin, mitä väliä enää siinä vaiheessa on sillä onko kyseessä vähärasvainen vai rasvainen? Ei käytännössä mitään. Ellei sitten ajatella niin, että kun valmiiksi rasvaista maitoa lantrataan vedellä, saadaan vähärasvaista, mutta myös samaan aikaan tuplasti enemmän. Näin ollen saman maitotuotemäärän tuottamiseen tarvitaan vähemmän maitoa (lehmiä) ja ilmasto kiittää.

No oliko kyse virheestä vai mistä? Veikkaanpa ettei tuolla maitoasialla ole edes mitään väliä. Keskeisintä näissä ilmastoystävällisissä ruoissa on se, että niiden vihjaillaan samalla olevan myös – tietenkin – erittäin terveellisiä. Kaksi kärpästä samalla iskulla, kuinka ollakaan. Joonas Konstig jo ihmetteli omassa kolumnissaan todennäköisyyttä sille, että ruoka on samaan aikaan terveellistä ihmisravintoa ja ilmastoystävällistä. Aika pieni on todennäköisyys.

Siitäkin huolimatta, näin mukavasti on meille ihmisille käynyt. Kasvisruokavalio on samaan aikaan sekä ilmastoystävällinen, että terveellinen. Kuinka ollakaan, kaiken lisäksi, kasvisruoka on samaan aikaan myös halvempaa tuottaa, säilöä ja myydä. Mitä sattumaa! Se on siis myös edullisempaa elintarvikeketjun joka portaassa! Joten kun paljon kiiteltyä suomalaista kouluruokaa (tai mitä tahansa muuta laitosruokaa) halutaan muokata kasvispainoitteisemmaksi ja vähärasvaisemmaksi, on kyse sekä ilmaston, että lasten terveyden eduista, ja kaiken lisäksi koko homma on myös halvempaa. Peruna, kaali ja ruis kun eivät maksa juuri mitään. Nyt ollaan niin suuren keksinnön juurilla että lähennellään ikiliikkujaa. Ei ole kuin hyviä puolia, Sumfaraa!

Olisipa inhottavaa jos sattuisi olemaan niin, että eläinperäiset tuotteet kuuluisivatkin olennaisena osana ihmisen ruokavalioon. Liha, eläinrasva, kananmunat, kaikki. Kaikki nämä olisivatkin erittäin terveellisiä ihmiselle? Mutta ikävä kyllä, samaan aikaan niiden syönti kuluttaisi maailman ilmaston loppuun. Sillä tiedättehän, ihmisen kuuluu asua kuten asuu, lentää lentokoneella kuten lentää, lisääntyä kuten lisääntyy, ajaa autolla kuten ajaa, ostaa päivittäistuotteita kuten ostaa, asfaltoida teitä kuten asfaltoi, paskoa veteen kuten paskoo, puhua kännykkään kuten puhuu ja kirjoitella tietokoneella soopaa kuten kirjoittelee, mutta lihaa ei kuulu syödä. Se nyt olisi absurdein juttu ikinä että ihminen söisi lihaa.

Ymmärtäähän sen nyt tyhmempikin. Sellainen on sairasta, täysin epäluonnollista. Ja jos joskus menneisyydessä ihminen söikin ”suht terveellistä lihaa”, ei nykyinen tehoeläintuotanto tuota enää mitään sen kaltaista. Toisin kuin nykyinen tehokasvistuotanto, jossa kaikki kasvikunnan tuotteet ovat tismalleen samanlaisia kuin kivikauden aikaan. Ja jos ihminen joskus menneisyydessä pystyikin syömään lihaa olennaisena osana sen aikaista ruokavaliota, ei se enää ole mahdollista seitsemälle miljardille ihmiselle. Onneksi tässä on hassusti samalla käynyt niin, että eläinperäisestä ruoasta on tullut ihmiselle epäterveellistä. Onneksi. Sillä jos tätä onnea ei olisi, joutuisimme me tosissaan miettimään Pentti Linkolan tapaan mitä tehdä tälle räjähdysmäiselle ihmisten lisääntymiselle. Mitä tehdä meidän loputtomalle kulutushysterialle, tavara-ahneudelle, poskettomalle matkustamiselle, turhalle rakentamiselle ja niin edelleen. Siitä voisi saada aika ikäviä painajaisia. Mutta onneksi ei tarvitse. Onneksi on käynyt niin kivasti että samaan aikaan ilmastolle ystävällinen ruokavalio on ystävällinen myös ihmisen elimistölle, elintarviketeollisuudelle, vähittäiskaupalle ja edulliselle kouluruokailulle.

On meille jumala suonut ihanan lahjan. Kasvisruoan. Se on ilmastoystävällistä, terveellistä, halpaa tuottaa, valmistaa, muokata ja säilöä. Mikä on todennäköisyys sille, että kaikki nämä osaset kolahtavat kohdalleen? Suunnilleen sama kuin lottovoitossa, ja sen me olemme saaneet. On lottovoitto syntyä tähän todellisuuteen.

Kiitos.