perjantai 14. kesäkuuta 2013

Suomi on häviäjien maa

Suomi on altavastaajien maa. Jos sanoisi tämän rumemmin, sanoisi että Suomi on häviäjien maa. Olemme nuori valtio, joka on ollut paljon kauemmin isompien hallussa kuin itsenäinen. Kävimme itsenäisyydestämme sotiakin, jotka hävisimme. Olimme kyllä aikanaan urheilun suurvalta, mutta sitten totuimme häviämään niilläkin areenoilla. Vielä toisinaan maamme edustaja saa mm-pronssia lajissa jota kukaan ei tunne, mutta pääsääntöisesti olemme tottuneet häviämään. Niilläkin hetkillä kun meillä suomalaisilla olisi mahdollisuus voittaa, emme voita. Mokaammme viimestään sen vuoksi, että meillä ei ole voittamisen kulttuuria. Johdamme jääkiekkopeliä 5-0, mutta otamme lopussa takkiin 5-6. Say no more.

Kaikesta tästä häviämisestä ja altavastaajuudesta huolimatta, meillä tuntuu olevan hirveän pakkomielteinen suhtautuminen voittoon. Meille ei riitä urheilu, laulaminen, soittaminen, runous, mikään, ellemme voita siinä. On voitettava mestaruus, tai vähintään Ruotsi. Oli sitten kyseessä euroviisut tai jalkapallo. Muuten petymme syvästi.

Mutta me emme voita. Me emme juurikaan voita, emmekä enää edes halua voittaa. Me haluamme että joku häviää. Ja jos se joku on joka tapauksessa me, haluamme että se on samalla joku muukin. Häviäjä voi ainakin valittaa ja sen me osaamme. Koska pelkkä todennäköisyys voittaa on niin pieni, käännämme sen "salaa" eduksemme. Haluamme mieluummin hävitä, olla häviäjien puolella ja valittaa voittajista. Siinä me olemme hyviä.

Me haluamme kaikessa urheilussa että altavastaaja voittaa. Altavastaaja symboloi meitä, häviäjiä. Ja koska me ehkä parhaimpina häviäjinä emme pääse enää usein edes osallistumaan moisiin peleihin, haluamme että kentällä olevista se huonompi voittaa, tai pikemminkin parempi häviää. Tällä logiikalla voittaminen (häviäminen) jakaantuu mahdollisimman sosiaalidemokraattisesti tasan kaikkien kesken, eikä kukaan vaikuta liian hyvältä. Ettei tarvitse sitten olla kateellinen tälle liian hyvälle.

Christiano Ronaldo, F.C.Barcelona, Michael Phelps, Brasilian jalkapallomaajoukkue, Norjan hiihtäjät, Yhdysvaltojen koripallomaajoukkue, Ruotsi ja ruotsalaiset missä vaan, lista on loputon. Me valitsemme ensisijaisesti ketä vihaamme ja kuka tahansa muu tuleekin tätä vihattua vastaan, me olemme sen puolella. Altavastaajan puolella. Kehittelemme vieläpä erilaisia syitä miksi ennakkosuosikki voittaessaankin on pelannut väärin, saanut tuomarietua, kaatuillut teatraalisesti jalkapallossa, pelannut liian lujaa jääkiekossa, lyönyt nyrkkeilyssä? Suomalaisethan ovat tunnettuja häviämään urheilukamppailuja säätilan vuoksi.

Kun Real Madrid häviää jalkapallomatsin, tai pelaa edes tasan jotain Skotlantilaisjengiä vastaan, suomessa kuuluu hurraahuuto! Vieläpä olisi hienoa jos häviäisivät Ronaldon pieleen menneen rangaistuspotkun vuoksi. Se olisi suomalaiselle jalkapallorakastajalle mannaa. Ronaldossa nimittäin ärsyttää pelikykyjen lisäksi hänen kaunis ulkomuotonsa. Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi, niin taitavuuden ja kauniin ulkomuodon lisäksi Ronaldo on myös tietoinen näistä ominaisuuksistaan ja antaa sen näkyä. Rokkikukko! Se on pahinta. Tähän maahan (maailmaan) ei mahdu yhtään rokkikukkoa! Aikanaan mahtui Andy McCoy, mutta onneksi sekin on nykyään harmiton juoppo, eikä voita enää mestaruuksia levymyynnin saralla, joten voimme nukkua yömme rauhassa.

Jos en sua saa, niin ei saa kukaan muukaan?

Olemme kuuluisia kateellisuudestamme. Naapurin uusi Volvokin riipaisee niin ankarasti, että salaa toivomme sen palavan yöllä. Meillä ei ole puheenkaan tasolla mikään erityisen kannustava kulttuuri. Olemme huonoja kehumaan, tai sitten kehumme tapahtuu vähättelyn ja/tai vittuilun kautta: "jaaha, poika se on alkanut pelata jalkapalloa, meinaakkos olla paraskin maratona?" "kyllä sitä ollaan nyt niiiiin hienona kun juhliin mennään".

Täällä halutaan mennä naimisiinkin verkkareissa.

Tällaisesta kulttuurista ei kasva voittajia, vaan häviäjiä. Meille on maalintekoa tärkeämpää muistaa, ettei tuuleta liian leuhkasti, nousee vielä kusi päähän.

Se on vaan taivaan tosi, että kovimmat jalkapallokärjet, rokkitähdet ja taidemaalarit eivät ole mitään protestanttisen työetiikan myrkyttämiä anteeksipyytäjiä. He ovat voittajia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti