Urheilustakin viedään urheilu

”Helsingin opetuslautakunta sallisi tyttöjen ja poikien liikkua yhdessä koulujen liikuntatunneilla. Opetuslautakunnan kannan mukaan on hyvä idea, että koululaiset tekevät asioita yli sukupuolirajojen.” Näin kirjoittaa Helsingin sanomat. Tyttöjen ja poikien yhteisillä liikuntatunneilla on tarkoitus mm. vähentää kilpailua, oppia enemmän eri lajeja ja huomioida toisten erilaisuutta. Opetusministeriön virkamiesten mukaan ”Näin siksi, että liikuntatuntien tavoitteena mainitaan oppilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen, ei enää niinkään kilpailu ja edistyminen jossain yksittäisessä lajissa. Näin oppilaiden välisillä fyysisillä ja biologisilla eroilla olisi entistä vähemmän väliä vuonna 2016, kun uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön.”

Jutun perusteella voisi kuvitella että poikien ja tyttöjen yhteiset liikuntatunnit ovat pelkästään positiivinen asia. Että siinä on pelkästään hyviä seikkoja. Kilpailun väheneminen, erilaisuuden huomioiminen, fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen. Ei enää kilpailua ja edistymistä jossain yksittäisessä lajissa.

Nämä kaikki edellä mainitut tavoitteet saattavat olla hyviä, mutta niiden taakse jää jotain myös piiloon. Sinne jää piiloon ryhmä, joka on nykykasvatuksessa ja koulunkäynnissä hyvin epämuodikas, joskin edelleen varsin suuri; liikuntaa harrastavat kilpailuhenkiset pojat. Nämä entisajan rasavillit, joukkueurheilijat, veri suussa kilpailevat, pelaajat. Nämä pojat jotka pitävät urheilusta, kilpailusta, kamppailusta ja voittamisesta. Monille heistä liikuntatunti on kouluviikon ainoa tunti jolloin he voivat näyttää. Vanhassa koululaitoksessa heidän kaltaisiaan ihailtiin ja kannustettiin. Urheilu ja nimenomaan kilpailullinen urheilu oli ylpeyden aihe, jotain mitä oli hienoa tavoitella.

Jos tyypillisen tytön stereotypia on kiltti, kirjoja lukeva ja hyvin koulussa menestyvä, nämä pojat puolestaan muodostavat kovaäänisen, vilkkaan ja huonon kielipään arkkityypin. Toki näin ei aina todellakaan ole, kaikki tietävät että ihmiset ovat erilaisia monella muullakin tavalla kuin sukupuolella. Sukupuolten sisältäkin löytyy lukemattomia erilaisia käyttäytymismalleja, eikä sukupuolta aina edes perinteisessä mielessä ole. Kaikki urheilijat eivät ole tyhmiä lukuaineissa ja päinvastoin. Onko kyse siis vain harjaanjohtavista ja vääristyneistä yleistyksistä? Ei aivan, sillä niillä on väliä kuten Hesarinkin artikkelista huomaa. Koululaitosta, ja tällä kertaa koululiikuntaa muokataan johonkin suuntaan ja tämä suunta ei taatusti ole sellainen joka suosii vilkkaita, liikunnallisia ja kilpailullisia nuoria. Suurin joukko tällaisista nuorista on edelleen poikia. Sellaisia kuin minä olin.

Minä inhosin jos liikuntatunneilla tehtiin mitään ei kilpailullista. Minä tykkäsin perinteisistä joukkuelajeista ja siitä että pisteet laskettiin. Siitä että voittoa haluttiin ja että sitä myös tavoiteltiin, aina. Välillä liiankin lujaa. Siinä monet hintelämmät ja ei niin urheilulliset saivat taatusti kärsiä, jos ei nyt suoranaisesta kiusaamisesta (jota sitäkin tapahtui) niin ainakin siitä, että oli yksi laji jossa he eivät puolestaan pärjänneet, liikunta.

Ymmärrän sen, että liikuntatunnit ovat olleet monelle nuorelle tuskainen paikka. He eivät kuulu tähän urheilulliseen ja kilpailulliseen joukkoon. Urheilu on fyysistä ja heidän fysiikkansa sai tuntea puutteensa. Siitä on jäänyt monelle urheilunvastaisia muistoja lopuksi ikää. Toisaalta, jos liikuntatunnit muutetaan sellaisiksi että kilpailullisuus ja rajuus poistetaan, sukupuolet sekoitetaan, se jättää ulkopuolelle ison joukon poikia joille juuri toisten samanikäisten poikien välinen raju kilpaurheilu on ainoa asia jossa he voivat loistaa. Ainoa asia johon he suhtautuvat intohimoisesti, osaten ja ylpeästi. Osalle tästä joukosta kaikki lukuaineet ovat tuskaa. Ja sillekin osalle joka lukuaineissa pärjää, on liikuntatuntien kilpailullinen viritys ja totaalinen energian kulutus keskeinen osa kouluviikkoa, jotain mitä odotetaan yhtä innolla kuin kesälomaa.

Tämä kuitenkin nähdään nykyään vääränlaisena suhtautumisena liikuntaan. Liikunnan pitää olla jotain ei kilpailullista, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä edistävää, sukupuoletonta, fyysiset ja biologiset erot hämärtävää. ”Oppilaiden välisillä fyysisillä ja biologisilla eroilla olisi entistä vähemmän väliä vuonna 2016, kun uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön.” Kuitenkin lukuaineissa edelleen annetaan numeroita ja näin ollen erotellaan oppilaita psyykkisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella? Samaa ei kuitenkaan missään nimessä saa tehdä liikuntatunneilla, koska silloin väärät oppilaat voittavat?

Koulusta on pikkuhiljaa muodostumassa paikka jossa suositaan lähes poikkeuksetta perinteisesti tyttömäisinä pidettyjä piirteitä. Rauhallisuutta, hiljaisuutta ja kunnollisuutta. Jopa siihen asti, että lukemisessakin tyttöjen perinteinen romaaniharrastus on parempaa kuin poikien suosimat sarjakuvat, vaikka molemmat ovat lukemista. Elokuvaharrastuksessa draamat ovat tietenkin parempia ja älykkäämpiä kuin toimintapätkät, totta kai. Onneksi vilkkaille pojille on sentään liikunta, vaan eipä olekaan. Siitä karsitaan pois kilpailullisuus ja keskitytään edistämään psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sen sijaan että tehtäisiin helvetisti maaleja.

Urheilu on vienyt monet hyvät juopot mennessään? Näin oikeasti on. Mutta mikään lenkkeily tai reipas kävely hyvässä seurassa tätä ei ole tehnyt. Sen on tehnyt intohimoinen urheiluharrastaminen. Sellainen jossa on kilpailtu, voitettu ja hävitty. Sellainen urheilu vie mukanaan vielä tänäkin päivänä monet mahdolliset juopot ja autovarkaat, luojan kiitos. Se että me yhteiskuntana muutumme yhä pehmeämpien arvojen kannattajiksi (toisten alaspolkeminen älyllä tai rahan voimalla on tietenkin pehmeää ja sallittua), ei muuta ihmisen biologiaa.

En tarkoita että biologisesti kaikki tytöt olisivat hiljaisia huoltajia ja pojat kiivaita metsästäjiä, se on sudenkuoppa. Sudenkuopan reunalta voi kuitenkin huomata pelkästään tarkkailemalla, että ei se myöskään ole täysin tuulesta temmattu väite. Esimerkki: kaikki tuntuvat hyväksyvän väitteen, jonka mukaan kouluikäiset tytöt ovat psyykkisesti samanikäisiä poikia edellä, yli täysi-ikäisyyteen asti. Tämä hyväksytään faktana, ja silti tai juuri siksi koulujärjestelmä rakennetaan palvelemaan juuri näitä tyttöjä? Lopputuloksena saadaan nykyinen tilanne jossa poikien kouluarvosanat laahaavat yhä enemmän tyttöjen perässä ja samaan aikaan koulupudokkaista valtaosa on poikia. Tiedetään että järjestelmä ei suosi sukupuolettomuutta, eikä ainakaan poikia, vaan tyttöjä, mutta tähän ongelmaan ei haluta puuttua. Halutaan puuttua liikuntatuntien ongelmaan, siihen että iso osa pojista tykkää liikunnasta ja vieläpä rajusta kilpailusta. Tykkää fyysisesti vääntää, ottaa mittaa, hikoilla testosteroniylijäämänsä pallokentän nurmeen. Tällainen primitiivisyys on poistettava koulujärjestelmästä, sillä evoluutio on luonut meistä (viimeisen 20 vuoden aikana) kaikista pohjimmiltaan rauhallisia ja hiljaisia lukutoukkia, joille pitää lyödä diagnoosi otsaan jos paini maistuu vielä 15-vuotiaana. Toki myöhemmässä elämässä suositellaan kaikille kovaa kilpailua joka elämänalueella, mutta se pitää ilmentyä henkisenä kieroiluna, huijaamisena, verkostoitumisena ja pyrkyryytenä, ei fysiikkana. 1800-luku on mennyt.

Osa tytöistäkin tykkää kilpailla? Niin tykkää ja tähän opetuspäällikkö Kyllönen näkeekin ratkaisun: ”Hän ja rinnakkaisluokkaa opettanut kollega jakoivat usein liikunnanopetuksen niin, että toinen opetti toista lajia ja toinen toista samaan aikaan. Oppilaat saivat itse päättää, kummalle tunnille he menivät. Tämä toimi hyvin, etenkin liikunnassa lahjakkaat tytöt hyötyivät.”

Niin, etenkin liikunnassa lahjakkaat tytöt hyötyivät. Pojistakin se osa joka ei pidä kilpaurheilusta varmasti hyötyi. Mutta entäpä jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat ja kaikki muut jotka haluavat pelata lujaa ja voittaa? He eivät taatusti voi kamppailla samalla intensiteetillä tyttöjen kanssa. Kundien piirissä on edelleen varsin miehekästä vääntää koko fysiikallaan toisen pojan kanssa kaukalossa, mutta teepä se sama tytölle? Saat naistenhakkaajan maineen, 15-vuotiaana. Tästä johtuen peli pehmenee ja alkaa etenemään enemmän läsnä olevien tyttöjen kuin poikien ehdoilla. Näin sen ei pitäisi mennä, mutta näin se menee, uskokaa pois. Tasa-arvosta huolimatta, edelleenkään pojan ei ole mitenkään soveliasta taklata jalkapallossa tyttöä nurmeen. Pitäisikö olla? En tiedä. Voisiko matematiikan tunteja joskus koettaa vetää niin, että ne suosisivat vilkkaita, fysiikkaa uhkuvia miehenalkuja? Ei tietenkään voi! Matematiikka on matematiikkaa.

Niin, ja urheilu oli urheilua.