Sytytän tupakan heti oven edessä. Vilkaisen ylös ja varmistan ettei yläkerran ikkuna ole auki. Menee muuten savua sisään. Jos ikkuna olisi auki, menisin kauemmas pihalle polttamaan. Tämä rituaali toistuu sadat kerrat ja silti se välillä unohtuu, jolloin yläkerran naapuri pyytää minua ystävällisesti siirtymään kauemmas. Tottelen joka kerta, totta kai.
Hieman samanlaista käytöstä tapaa kauppojen edessä, ravintoloiden
edessä, oikeastaan minkä tahansa edessä. Tupakoivat ihmiset astuvat ovesta ulos
ja jäävät mahdollisimman lähelle polttamaan. Jos viereisessä ikkunassa lukee
kyltti ”älä polta ikkunan läheisyydessä”, siirtyvät tupakoitsijat muutaman
askeleen kauemmas. Vain sen verran kauemmas, mikä näyttäisi minimissään
riittävän. Varman päälle eivät todellakaan pelaa ja ota kerta kiellon päälle
viisi metriä lisää. Pienimmällä mahdollisella vaivalla, lähes senttimetrien
tarkkuudella.
Jos joku tulee pyytämään (alaikäisten kohdalla käskemään) siirtymistä
hieman kauemmas (alaikäisten kohdalla helvettiin), kaikki siirtyvät. Mutta
kerta kerralta, ihminen ihmiseltä, alkaa vääjäämätön paluu alkupisteeseen,
mahdollisimman lähelle.
Mistä tässä on kyse? Osittain laumasieluisuudesta, sillä ihmiset toki
polttavat mielellään siellä missä muutkin polttavat. Mutta miksi nämä ”muut”
polttavat aina väärässä paikassa, liian lähellä? Tai tarkemmin sanottuna eivät
ainakaan koskaan polta liian kaukana? Ovatko röökaajat vittumaisia tahallaan?
Ovatko kyllästyneet aina lisääntyviin kieltoihin ja protestoivat niitä vastaan?
Ovatko perkele laiskamatoja? Ovatko läpeensä tyhmiä?
Kaikki nämä ovat herkullisia näkökulmia, ja varsinkin tupakan ollessa
kyseessä, ihanan houkuttelevia. Mutta kyse ei ole tästä. Kyse on jostain paljon
perustavanlaatuisemmasta. Ihmisyyden syvästä olemuksesta. Älykkyydestä,
keksinnöistä, kehityksestä, maailman valloituksesta, avaruuden valloituksesta.
Ajasta ja vaivasta.
Halkopino
Joskus kesäisin tulee hakattua muutama pino halkoja ja vietyä ne
saunalle. Koska tämä ei ole mitään arkirutiinia minulle, etenee jokainen tapaus
jotakuinkin seuraavalla tavalla: teen ensimmäisen sylillisen ja kannan sen
saunalle. Teen toisen sylillisen ja mietin samalla miten asian voisi tehdä
mahdollisimman nopeasti ja pienimmällä mahdollisella liike-energialla. Teen
kolmannen sylillisen ja noudatan keksimääni tehokkuusohjeistusta ylpeänä.
Huomaan että se toimii, hion sitä lisää, kohti täydellisyyttä. Säästän aikaa ja
energiaa. Aikana jolloin ei ole kiire minnekään, ja paikassa jossa on aivan
sama kuinka kauan työ kestää. Mitä?
Polku
Kävelen jalkakäytävällä, on kesä ja asfalttia reunustaa siistiksi ajettu
nurmikko. Vastaan tulee T-risteys. Käännyn oikealle ja huomaan merkillisen
ilmiön. Ilmiön joka on ollut läsnä yhtä kauan kuin ihminen, silti sitä ei
meinaa ymmärtää, eikä aina edes huomata. Näen nurmikon reunassa pienen,
muutaman metrin mittaisen polun. Asfaltti kääntyy oikealle täydellisessä suorakulmassa,
polku puolestaan viistosti muodostaen asfaltin kanssa tavallaan kolmion
hypotenuusan, sivun joka on pidempi kuin kumpikaan kahdesta muusta kolmion
sivusta, silti samaan aikaan lyhyempi kuin nämä kaksi sivua yhteenlaskettuina.
Polkua pitkin kävellessä syntyy siis pieni ajan ja matkan säästö. Laskematta
sen tarkemmin, kyse on noin puolesta metristä. Sen aikaansaama säästö on siis
käytännössä mitätön ja ottaen huomioon polun aiheuttama nurmikon ikuinen
tallaantuminen, säästö on käytännössä suoraa vittuilua kaupungin
puistoyksikölle. Kuka vandaali tällaista tekee? Onko nuoriso jälleen asialla?
Eivät menneet tupakoimaan helvettiin vaikka vartijamies käski, tulivat sen
sijaan tänne tallailemaan meidän nurmikkomme saveksi?
Laiskuus
Laiskuus on jännä käsite. Sillä on pääsääntöisesti negatiivinen varaus,
mutta jos oikein tarkkaan miettii, löytyy laiskuudesta ihmiskunnan kehityksen ydin.
Ihmiselle on hyvin tyypillistä käyttää mieletöntä aivokapasiteettiaan
asioiden kehittelemiseen, parantamiseen. Minä käytän omaani joka kesä
halkopinosavotan täydelliseksi hiomiseen. Kaikki työ alkaa ihmisen käsissä
muuttua tekohetkestä lähtien kohti nopeampaa, parempaa ja vaivattomampaa,
kustannustehokkaampaa. Tämä on automaatio. Kun kuljemme kohti määränpäätä ja
huomaamme nopeamman reitin, käytämme sitä ja synnytämme polun. Kun huomaamme
pääsevämme jostain tekeillä olevasta askareesta hieman helpommalla, käytämme
mahdollisuuden vaikka säästö olisi kuinka mitättömän pieni hyvänsä. Pennissä on
miljoonan alku!
Tämä automaattinen ajan ja energian säästö on motivoinut ihmistä
keksimään kiven tilalle monipuolisemman työkalun, käsikäyttöisen myllyn tilalle
vesikäyttöisen myllyn, ja kärrypolun tilalle moottoritien. Kaiken taustalla on
ajan ja vaivan säästäminen. Joissain asiayhteyksissä tilaa kutsutaan myös
kansanomaisesti laiskuudeksi. Kun joku kehitti airojen tilalle purjeen, oli
kyse varmasti nopeammasta kulkuvälineestä, mutta samaan aikaan oli taatusti kyse
myös vittumaisen soutamisen loppumisesta. Tehköön tuuli työt minun puolestani.
Suomessa on muuten sanonta ”joka tyynellä makaa, se tuulella soutaa”.
Tämän sanonnan keksijä ei ollut tavannut sitä viisasta miestä joka nimenomaan
tyynellä makasi ja tuulella purjehti.
Seuraavan kerran kun ihmettelette miksi joku nuorisojoukko ”ei tajua”
mennä kauemmas tupakoimaan, miettikää Albert Einsteinia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti