Muistan kun pojat pelasivat lukion käytävillä korttia.
Pokeria. Pokeri on jo sinällään mukavaa ajanvietettä, mutta kaikki sitä
pelanneet tietävät, että varsinainen hauskuus ja jännitys piilee
panostamisessa. Ilman sitä pokeri on jalkapalloa jossa ei lasketa maaleja. Siksipä
pojatkin pelasivat pokeriaan panoksilla, toki pienillä sellaisilla. 20 penniä,
50 penniä, markka pari, ehkä femma. Homma toimi ja jännitystä riitti. Mutta ikävä kyllä ihmisen
kyltymätön luonne on sellainen, että mikään ei jää siihen. Koskaan ei leikki
lopu hyvin. Ja aina mennään liian pitkälle. Niin mentiin silloinkin.
Panokset kovenee, kuten sanonta kuuluu. Ja panokset kovenivat.
Kun korotuksia tehdään suorassa rahassa eikä pelimerkeissä, panokset tuppaavat
kasvamaan. Niinkin pitkälle, että koulupojan kolikkopussi on hetkessä tyhjillään.
Seuraava luonteva siirto olikin jokapäiväisen kolikkoarpomisen sijaan pelata
lupauksilla, velalla. Pelaan vielä vitosella, mutta maksan sen myöhemmin.
Voidaan vaikka merkata vihkoon että kaikki taatusti muistavat.
Tästä alkoi mielenkiintoinen retki. Pojat eivät pelatessaan
ja lainatessaan huomanneet erästä perustavanlaatuista talouden seikkaa. Rahaa,
eli velkaa. Sopiessaan velkasuhteita, pelatessaan ruutupaperille merkatuilla
velkakirjoilla, he samalla hetkellä loivat maailmaan uutta rahaa. Sellaista
jota ei vielä suorassa kolikkopelissä ollut. Kolikot olivat jo olemassa, mutta
velka ei.
Ja tämä velan kautta keksitty rahamäärä luonnollisesti kasvoi.
Kyltymätön ihminen ei pitkään jaksa penneillä pelailla, ja kun velkakirjan
kirjoitteluun tottuu, ei sinne mitään 50 pennisiä kannata kirjoitella. Ilman
korotuskattoa velkakirjoilla nokitetaan penneillä pelaava pelkuri nurin, siksi
pennit muuttuivat markoiksi, markat vitosiksi, vitoset kympeiksi ja kympit
satasiksi. Koulupojilla oli enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin. Ja määrät
kasvoivat.
En tiedä mihin tämä pelaaminen päättyi. En tiedä menikö
pojilta velkojen vuoksi kaveruussuhteet. En tiedä joutuivatko aikuiset
puuttumaan touhuun. Konkretisoituivatko velat? Pitikö satasia ja tonneja
oikeasti maksaa takaisin jollekin? Mistä rahat hommattiin? Hommattiinko niitä,
vai sovittiinko rahojen vastineeksi jotain konkreettia? Tavaraa? Siirtyikö
jonkun mopo toisen haltuun? En tiedä, mutta sen tiedän, että niin kauan sitä
rahaa oli olemassa, kun joku siihen uskoi. Ja kun usko loppuu, loppuu rahakin.
Lyödäänkö ziljoonasta vetoa että olen ennen sinua kaupalla? Missä helvetissä ne ziljoonat nyt ovat?
Lyödäänkö ziljoonasta vetoa että olen ennen sinua kaupalla? Missä helvetissä ne ziljoonat nyt ovat?
Kreikka
Hieman samanlaisissa maisemissa liikutaan, kun nykyaikuisten
mielestä Kreikan pitäisi maksaa kaikki velkansa takaisin. Nehän ovat meillekin
velkaa. Suomalaisille. Me lainasimme niille. Toki meidänkin lainaamamme raha
oli lainattu jostain muualta. Markkinoilta? Pankilta? Toiselta valtiolta?
Keskuspankilta? No ei sentään keskuspankilta. Se on EU:n säännöissä kielletty.
Toki jos joku normaalipankki ostaa valtion velkakirjoja (= antaa lainaa
valtiolle) ja keskuspankki ostaa nämä velkakirjat sitten tältä
normaalipankilta, sitä kautta voi keskuspankkikin ”lainata rahaa” valtiolle.
Sitä kutsutaan kaiketi jälkimarkkinoilla toimimiseksi. Ensimarkkinoilta ei saa
keskuspankki ostaa valtion velkakirjaa, mutta jälkimarkkinoilta saa. Se on
vähän sama jos minä en saisi lainata Jannelta kymppiä, mutta jos Janne lainaa
sen ensin Ristolle ja Risto sitten minulle, niin sitten minä saankin lainata sen
kympin. Tosin, jos Risto on tekijämiehiä, ottaa hän välistä oman korkonsa,
joten kokonaiskorko kasvaa suuremmaksi kuin suoraan Jannelta lainattaessa,
mutta väliäkö sillä nyt on, kun rahaa on. Säännöt on sääntöjä.
Säännöt. Juuri siksi mekin haluamme olla tiukkana Kreikalle.
Pitää noudattaa sääntöjä. Ei sovittua saa sopimattomaksi. Sopimuksista pidetään
kiinni. Velat maksetaan. Ei käy ”kännissä läpällä” tai ”vitsi vitsi”. Me
otetaan tämä tosissaan.
Osa ihmisistä haluaa Kreikan maksavan velkansa takaisin
korkoineen päivineen, viimeistä penniä myöten, siksi että se on reilua. Siitäkin
huolimatta että missään todellisuudessa Kreikka ei koskaan pysty velkojaan
maksamaan. Koko nykyisen säästökuurin ajan Kreikan velkamäärä on vain kasvanut.
Silti halutaan olla suoraselkäisiä. Vaikka tiedetään ettei siitä koskaan tule
loppua. Ikinä ei niitä rahoja makseta takaisin. Ja vaikka teoriassa
maksettaisiinkin, mitä silloin tapahtuisi? Mihin ne rahat menisivät? Suomelle
tulisivat? Ranskalle tulisivat? Saksalle? Mutta kun nekin kaikki ovat velkaa.
Velkaa pankeille. Sinne menisivät rahat ja entiset miinukset muuttuisivat
nolliksi, tilanne tasattaisiin. Kunnes jälleen maailmaan tarvittaisiin rahaa
jotta joku voisi myydä jotain, toinen ostaa, kolmas tehdä työtä ja neljäs
pelata korttia. Jälleen tarvittaisiin rahaa käytännön toiminnan pyörittämiseen,
ja mistä tämä raha syntyisi? Pankin velasta. Se voisi syntyä muutenkin, mutta
meidän talousjärjestelmässä on päätetty, että se syntyy pankin velasta.
Lukiossa se syntyi poikien omasta päätöksestä ja oli voimassa niin kauan kun
joku siihen uskoi ja sitä noudatti. Saatettiinpa pokerivelalla joku laittaa
jopa oikein toimimaan. Tekemään fyysisiä tekoja, töitä? Velka on nimittäin
maailman vanhin motivaattori. Velalla voi teettää asioita. Velka on maailman
vanhin määrääjä. Sen nojalla saadaan ihmiset tekemään mitä halutaan, valtiot
tekemään mitä halutaan. Ja niin kauan kuin osapuolet uskovat velkaan, niin
kauan velka määrää. Kun kerran jonkun saa kunnon velkakoukkuun, ei
markkinamielessä toimivan velkojan kannata koskaan päästää velallista maksamaan
velkaa kokonaan takaisin. Niin kauan kuin velallinen on velkaa, niin kauan hän
tanssii velkojan tahtiin. Miksi ihmeessä muutoin valtion verorahoilla
tuettaisiin yksityisten ihmisten asuntolainoja? Verorahoilla siis kannustetaan
lainanottoon? Halvalla aravalainalla saatiin duunaritkin aikoinaan ottamaan
velkaa, eli nöyriksi. Kannattaa siis pitää olosuhteet sopivina, korot sopivina,
säännöt sopivina.
Säännöt
Kuka muuten päättää säännöistä? Se joka on velkaa, vai se
jolle ollaan velkaa? Hölmö kysymys. Raha on valtaa ja valta rahaa, näin ollen
velkoja päättää aina, ja juuri siksi valtiot eivät koskaan tule maksamaan
velkojaan takaisin.
Nordea-pankki ilmoitti minulle viime vuonna internetissä
yksipuolisesti, että tilini korko on tiputettu nollaan, minun ei tarvitse tehdä
mitään. Voinko minä puolestani ilmoittaa, että pankkilainani korko tippuu myös
nollaan ja itse asiassa velka puolitetaan? En voi.
Velkoja päättää säännöt. Jopa valtionkin tilanteessa. Velkoja
voi kertoa millaista elämää velallisen valtion on elettävä. Missä säästettävä,
mihin sijoitettava, mistä leikattava. Velallinen valtio tekee, tai itkee ja
tekee. Muut valtiot painostavat mukana. Sääntöjä on noudatettava!
Vaikka. Onhan sitä velkoja nollattu aiemminkin. Sotien
jälkeinen Saksa oli valtavissa sotaveloissaan, eikä olisi käytännössä koskaan
pystynyt maksamaan niitä takaisin. Velka olisi kurjistanut maan ja sen
kansalaiset kurimukseen ”pakollisten leikkausten” myötä. Kurimus olisi
tuottanut lopulta vihaa, vallankumousta, kenties kolmannen maailmansodan.
Päätettiinkin että ehkä ei ole velka sen väärti ja leikattiin siitä aimo lohko
pois. Lisänä Saksa sai vielä mittavan jälleenrakennus- ja investointituen.
Tuosta vaan, kunhan päätettiin.
Mutta nyt ei päätetä, nyt pidetään ”sopimuksista” kiinni. Kreikan
velkamäärät, ja oikeastaan muidenkin valtioiden velkamäärät ovat saavuttaneet
jo niin surkuhupaisia tasoja, että välillä oikeasti ihmettelen kuka tähän enää
uskoo? Maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa, mutta silti velka on muka maksettava
takaisin? Kenelle ja miksi? Ja mitä kaikkea tämän ikuisen velan nojalla
teetetäänkään? Kuka tästä hyötyy? Mihin kaikki raha valuu? Pitäisikö aikuisten tulla
väliin?
Jos pankeilla on oikeus luoda uutta rahaa velan kautta ja
tehdä yksityisenä yrityksenä siitä voittoa, miksi ei minulla olisi? Onko
minulla? Pelataanko korttia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti