perjantai 2. tammikuuta 2015

Miesten korot


Ostin uudet talvikengät. Tämä on sikäli harvinainen tapahtuma, että en ole hankkinut varsinaisia miesten talvikenkiä sitten nuoruuden. Miksikö? Eikö Suomessa olekaan talvella kylmä? No kyllä on, mutta miesten kengät ovat mielestäni pääasiassa rumia, ja varsinkin talvikengissä tätä rumuutta vielä jostain syystä erityisesti korostetaan. Miesten kenkävalikoimissa kepeät ja kaunislinjaiset mallit ovat harvinaisuus. Sen sijaan ”miehiset”, isokokoiset, paksupohjaiset, leveäpohjaiset, machot, metsurisaapikkaat saavat kyllä hyllytilaa kenkäkaupassa. Suomalaiset miehet (heidän vaimonsa?) ovat mieltyneet yksinkertaisiin, turvallisiin väreihin, sekä siihen, että miesten kenkä näyttää kilometrinkin päästä taatusti miesten kengältä. Siroutta ja kepeyttä vältetään, suorastaan pelätään. Isoutta ja kömpelyyttä puolestaan korostetaan. Liekö syynä sitten suomalaisten miesten ikuinen pelko homoksi leimaantumisesta? Naismaisuudesta? Tiedä häntä, mutta selkeästi perusmies tykkää että kävelykengät ovat lähempänä kumisaapasta kuin tanssikenkää. Samapa tuo, jokainen päättää ihan itse mitä päällään pitää. Ja tästä valikoimasta johtuen, minä olen jo vuosia pitänyt talvisin kesäkenkiä, tai tennareita villasukilla. Näillä valinnoilla ei paljoa talvivaelluksia tehdä, mutta minä olenkin enemmän sisätilaihminen.

Tänä vuonna näin kuitenkin sen verran upeat vuorelliset talvitohvelit, että ne oli pakko ostaa. En kerro mistä ostin, sillä tämä ei ole mikään mainos. Upean ulkonäön ja lämpimän vuoren lisäksi kengissä oli myös mukavat korot. Ei mitenkään poikkeavan korkeat, ei siis Hurriganesin jätkiltä lainatut. Ei, ihan hillityt korot. Hillityt, mutta kovat. Kovilla pinnoilla käveltäessä kengistäni tosiaan lähti miellyttävä kopina. Eräänä ahdistavana päivänä tämä kopina sai minut heräämään.

Olin menossa Stockmannille kauppaan, ruuhka-aikaan ja minua ahdisti ja ärsytti jo etukäteen. En pidä ruuhkista ja suoritan kauppareissut muutenkin mahdollisimman järjestelmällisesti ja nopeasti. En viihdy jonoissa ja tungoksessa. Itse asiassa, suorastaan kammoksun niitä. Niin tälläkin kertaa.

En pystynyt etenemään haluamallani vauhdikkaalla ja jämäkällä tavalla, sillä kaikki muut ihmiset (kaikki!) olivat suunnitelmieni tiellä. Siellä pysähdeltiin irrationaalisesti hyllyjen risteyskohtiin, kääntyiltiin, pohdittiin ruokien tuoteselosteita, leveiltiin, törmäiltiin ja vaikutti kerta kaikkiaan siltä, että ihmiset eivät huomanneet laisinkaan minun läsnäoloani? Uskokaa tai älkää, tältä se todellakin vaikutti. Ja minua ahdisti, hikikarpalot valuivat ohimoillani, sydän tykytti. Olin muutenkin laittanut liikaa vaatteita päälle. Kengissäkin oli vuoret. Hermostuin ja koetin rynnistellä eteenpäin nyt jo todella merkkaavasti, suorastaan uhmakkaasti. Ja mitä sitten kävikään? Suureksi yllätyksekseni? Ihmiset väistivät. Kerrankin. Ihmiset lakosivat tieltäni kuin taikaiskusta. Mistä moinen? Eihän tätä tavallisesti tapahtunut. Miten kaikki toimivat yht äkkiä kuin ohjelmoidusti? Väistivät minua. Jo kaukaa?

Kopina. Kengän kannat sanoo koo koo koo. Upeista talvikengistäni lähtevä kopina oikein korostui Stockmannin kovilla kivilaattalattioilla. Ja kun minun kokoinen iso mies ottaa päättäväisen askeleen, määrätietoinen kopina kantautuu useiden metrien päähän. Ihmisten mielissä tämä kopina yhdistyy automaattisesti merkkaavaan liikkeeseeni, ja vaikkei kukaan sitä tietoisesti edes huomaa, ihmiset väistyvät tieltäni. Tekevät automaattisesti tilaa, koska jotain nopeaa ja erittäin tärkeää on tulossa. Mikä tunne. Täältä tulee Luukkonen! Kopiseva herra Luukkonen. Tärkeä pukukenkä-Luukkonen tulee ja ottaa haluamansa elintarvikkeen, siirtyy seuraavaan kohteeseen, nopeasti, suorinta tietä ja ihmiset jakaantuvat kuin Punainenmeri Mooseksen edessä. Luukkonen. Mooses. Korot.

Rakkaudella vaalimissani kesäkengissä taitaa olla paljon pehmeämmät korot, sillä en muista tällaista vallantunnetta vuosiin. Tai sitten kopina ei ole koskaan aikaisemmin osunut oikeaan hetkeen, ruuhkaiseen kauppaan, kivilattiaan. Sama se. Näillä kengillä kiiruhdan kaupoissa kuin tuulispää, eikä kukaan tai mikään tule tielleni. Minä tööttään kengilläni jo hyvissä ajoin. Tärkeillä ihmisillä kengät kopisevat jo nurkan takaa ja tärkeitä ihmisiä väistetään. Heillä on kiireinen ja tärkeä elämänä meneillään. Ei siinä ole aikaa. Näin on.

En ole koskaan kehdannut esittää mölyävää kylähullua joka kyllä saisi tietä missä hyvänsä. Olen aina ollut tuomittu ahdistumaan poukkoillen niiden muiden seassa, mutta ei. Ei enää. Minulla on oma ohituskaista, tyylikäs ja sosiaalisesti hyväksytty. Herraskainen kopina.   

Kaiken tämän ihanuuden tajuttuani, rauhoitun ja ymmärrän. Ymmärrän muutakin kuin kenkien jumalaisen kopinan. Ymmärrän jotain katalaa. Ymmärrän sen salakavalan juonen mikä minulta on ollut piilossa kaikki nämä vuodet. Tästä on tiedetty koko ajan. Ja ketkäpä ovat tienneet? Keillä on ollut hallussa tämä illuminati-tyyppinen salaliitto? Niinpä niin, naisilla. Naiset, nuo paratiisin käärmeet. Nuo ikuisen mykkyyden mestarit.

Iso osa naisistahan käyttää vähän väliä korkokenkiä. Kopistelee vuodesta toiseen. Ja taatusti tietää niiden vallan. Ja taatusti käyttää sitä. Eikä kerro minulle. Eikä kerro muille miehille. Ostaa omallekin miehelleen metsurin talvikengät. Ne on maskuliiniset. Ne sopivat sinulle, mies. Katepillarit. Ne on hyvät hangessa, pilkillä, hirvimetsällä. Ota ne. Niissä on pehmoiset pohjat. Ei turhaan kopise. Läskipohjat, miehekkäät pohjat. Ei mitkään homotanssijoiden kipikapipohjat.

Lieroja. Lieroja ovat naiset. Kaiken aikaa ovat tienneet. Ja juuripa siksi ovat olleet hiljaa, hipihiljaa, hipihiljaa kopistelleet itsensä aina ruuhkasta pois, vapauteen. Vai on muka naisten euro 80 senttiä? Hulluilla päivillä miehet ovat vasta lähtötelineissä törmäilemässä toisiinsa kun naiset jo kopisten ylittävät maaliviivaa, maksavat ostoksiaan. Siinä ei paljon sentit paina. Häpeäisivät.

Salaisuutenne on paljastunut. Stockmannilla nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti