Laki ja moraali

Anna Kontula ehdotti taannoin lehtihaastattelussa uudistuksia seksirikoslainsäädäntöön. Hänen saamansa palaute oli kovin tuohtunutta, ja tämä tuohtumus johtui siitä, että ihmiset sekoittivat keskenään lain ja moraalin. Kuten Kontulakin aiheesta sanoi: ”moni suomalainen ajattelee rikoslakia jonkinlaisena paheksuttujen tekojen kattavana luettelona.”

Ja näinhän se ei tietenkään mene. Laki ja moraali ovat toisinaan sama ja toisinaan eri. Silti molempia tarvitaan.

Panama Papers -vuodon myötä yhä selvemmäksi on käynyt, että iso joukko yhteiskunnan rikkaimmista hoitaa veroasiansa mieluummin erilaisten veroparatiisien kautta, sen sijaan että maksaisivat ne reilusti kuten muutkin kansalaiset. Tällä menettelyllä veroja tarvitsee maksaa vain minimaalisen vähän, tai ei lainkaan. Jos kyse on veropetoksesta, on tapahtunut rikos. Jos taas puhutaan verosuunnittelusta, verokikkailusta tai verovälttelystä, kyseessä on moraaliltaan arveluttava toiminta, ei kuitenkaan välttämättä laiton.

Tahot jotka tällaista aggressiivista verosuunnittelua harrastavat ja kannattavat, haluavat moraaliin törmätessään luonnollisesti vedota lakiin. Mitään lakia ei ole rikottu. Ja näinhän se on, lain näkökulmasta. Mutta se, miksi kansalaiset silti hermostuvat, ei johdu laillisuuksista tai laittomuuksista, vaan moraalista ja sen puutteesta.

Juuri tämän verosuunnitteluveljeskunnan mukaan yhteiskuntamme on rotkon reunalla. He ovat se joukko, joka on saanut mediassa määrättömän paljon tilaa näkemyksilleen. Heiltä on tv-ruudussa joka ilta joku ”riippumaton” pankkiekonomisti Nordeasta, tai itsekin veroja välttelevä poliitikko. He ovat se ryhmä joka on sanoittanut tämän hetkisen taloudellisen maailmankuvamme. Heidän luomiaan ovat ne raamit, missä kaikki keskustelu ylipäänsä tapahtuu. Heidän mukaansa maailma on litteä kuin pannukakku, ja heitä on uskottava.

Tässä verovälttelijöiden todellisuudessa valtio on liikaa velkaa. Velka on syntynyt tavallisen kansan holtittomuudesta. Velka on siis maksettava pois leikkaamalla tavalliselta kansalta, opiskelijoilta, työttömiltä, työläisiltä ja lapsiperheiltä.

Tämän tarinan meihin kaikkiin on iskostanut porukka, joka joko harrastaa kovan luokan verosuunnittelua, tai mahdollistaa sen lainsäädännöllä. He vetoavat lakiin, koska laki suojelee heitä. Laki, jonka he itse ovat junailleet. Sen sijaan he eivät ole suojassa moraalilta, ja juuri siksi moraalia ei tuoda koko keskusteluun.

Miksi tässä tilanteessa kuitenkin juuri moraali on pätevämpi peruste kuin laki? Siksi, että eivät opiskelijatkaan ole mitään lakia rikkoneet. Eivätkä työläiset. Eivätkä työttömät, tai vanhukset. Silti he ovat se joukko joka kärsii nahoissaan talousleikkaukset.

Kyse ei siis ole siitä rikkoiko joku lakia, vaan siitä, mikä on oikeudenmukaista. Menneessä maailmassa perusteena käytettiin moraalia. Oli moraalisesti oikein, että isommilla tuloilla oli myös korkeampi veroprosentti. Verolait säädettiin moraalin perusteella. Nyt on siirrytty maailmaan, jossa verolait edelleen toki säädetään, mutta moraali on tippunut kyydistä. Moraali ei enää edes kuulu koko keskusteluun. Moraali kuuluu runoilijoiden kyniin, ei talouspolitiikkaan.

Siksipä tulemme lähipäivinä kuulemaan yhä uudestaan samaa mantraa: lakia ei ole rikottu, lakia ei ole rikottu, lakia ei ole rikottu. Se joka hallitsee julkista keskustelua, valitsee itselleen sopivat termit, itselleen sopivan tarinan, itselleen sopivan totuuden, ja muulle ei sitten oikein jääkään tilaa.

”Valtataistelu on kamppailua siitä, kuka on yhteiskunnassa subjekti, kenen tekeminen on tärkeää, kuka maksaa. Valta valitsee, ketä haastatellaan, kuka on asiantuntija, kuka totteluttaa ketä.

Vallankäyttö suosii moniselitteistä, hämärää ja auktoriteetin tulkinnasta riippuvaa oppia. Vain sellaisen tärkeyttä voidaan liioitella, jolla ei ole kouriintuntuvaa mittaa.

Valta on sitä, että hallitseva eliitti pystyy esittämään oman etunsa yleisenä.” (Esko Seppänen – Mistä Suomi vaikenee)