Laiskuusepidemia

Hieman olen väsynyt siihen keskusteluun, että ovatko työttömät ihmiset laiskoja vai järjestelmän uhreja. Ja että pitäisikö antaa raippaa vai porkkanaa jotta töihin menisivät? Ja että onko työttömyys ylipäänsä työttömän itsensä aiheuttamaa vai jonkun muun? Hirveää kinausta on asiasta eri puolueidenkin välillä. Jako on aika selkeästi sellainen perinteinen, vasemmisto - oikeisto. Toki myös vähän riippuu siitä onko vaalit vasta tulossa, vaiko jo ohi.

Eipä tätä jaksa loputtomiin. ”Oikeaa vastausta” ei taida näillä näkymin löytyä. Siksipä lähdin miettimään asiaa tieteellisesti, olenhan käynyt lukion. Otan käsittelyyn laiskuus-termin. Toinen työttömyysväittelyn osapuolista vetoaa usein siihen, että työttömät ovat vain laiskoja. Onko tästä jotakin näyttöä, ja jos on, niin miten sitä voisi tulkita tai ylipäänsä havainnoida?

Wikipedian mukaan työvoimalla tarkoitetaan kaikkia niitä 15–74-vuotiaita henkilöitä, jotka ovat aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä. Työvoima jaetaan työttömiin ja työssäkäyviin. Koululaisia, opiskelijoita ja eläkeläisiä ei yleensä lasketa kuuluvaksi työvoiman piiriin.

Työttömyyttä mitataan tavallisesti työttömyysasteella, joka on työttömien osuus työvoimasta. Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tilasto Suomen työttömyysasteesta vuosilta 1990 - 2015. Koska tilasto on pelkästään lukuihin perustuva eikä siinä ole mitään selkeyttävää diagrammia, tein sellaisen itse. luvut ovat luonnollisesti samat, mutta helpommin hahmotettavissa.

Kuten huomaatte, tilasto osoittaa eriskummallisen ilmiön. Laiskuus on kuin tietynlainen epidemia. Vuonna 1990 työttömyysaste on vaivaiset kolmisen prosenttia, mutta jo heti vuonna 1993 se on pompahtanut yli 16 prosenttiin. Jos työttömyys siis johtuu laiskuudesta, lisääntyi laiskuus työkykyisen väestön keskuudessa tuolloin räjähdyksenomaisesti. Ensin on kasarin lopussa oltu töissä tarmokkaasti, mutta heti uuden vuosikymmenen ensiaskeleilla on ruvennut laiskottamaan, massoittain.

Sitten pikkuhiljaa, muutaman vuoden makailun jälkeen, reippaus ja työnteko on yllättäen alkanut kiinnostaa ihmisiä, joskaan ei ihan samalla sähäkkyydellä kuin aiemmin. Joka tapauksessa asteittaista parannusta on nähtävissä. Ihmiset siirtyvät kotisohviltaan kaljapullojen (2000-luvulla kaljatölkkien) ääreltä kohti tarmokasta työelämää aina vuoteen 2008 asti, jolloin työttömyysaste on vain reilut kuusi prosenttia.

Mutta sitten sama vanha tartuntatauti iskee jälleen. Työttömyysasteen hyppäys vuosien 2008 ja 2009 välillä on kuin enteilevä keuhkoja polttava yskähdys. Jotain on jälleen vialla. Kotisohva alkaa näyttämään ennen niin terhakkaan työläisväestön silmissä jälleen kadotetulta paratiisilta. Ja siitä parin vuoden epätoivoisen ryhtiliikkeen kautta onkin päädytty nykyiseen tilanteeseen, noin yhdeksän prosentin laiskuusasteeseen. Vuoden 2012 jälkeen alkanut laiskuuden nousu johtunee myös osittain kuuluisasta sossu-Tatusta, joka työttömän arkkiesimerkkinä kohahdutti julkisella ulostulollaan ja oletettavasti samalla tartutti useita muita potentiaalisia laiskureita pysyvästi. Olisiko tuolloin ennaltaehkäisevä laukaus ollut paikallaan? Sitä emme koskaan saa tietää.

Jos laiskuus esiintyy tällä tavalla aaltomaisesti ja joskus kohahtaa kansan elimistöön kuin rutto keskiajalla, niin voiko asialle tehdä mitään? Onko olemassa mitään rokotetta jolla ehkäistä moista heilahtelevaa epidemiaa? Onko syynä ilmastonmuutos ja sen myötä laajalle levinneet punkkikannat?

Vai onko sittenkin niin, että työttömyyden selittäminen laiskuudella on vain pelkkää paskapuhetta?

Ennen oli ennen

Aika kultaa muistot. Ennen oli paremmin. Tätähän se monesti nostalgisoivan aikuisen mielessä on. Silti, kaikki eivät pidä menneisyyden tenhosta. Ovatko tällaiset ihmiset siis nykyisyyden puolella? Kenties, tavallaan.

Huomasin taannoin, että Suomi sai Euroopan neuvostolta huomautuksen sosiaaliturvan liian alhaisesta tasosta. Tarkastelussa verrattiin muun muassa toimeentulotuen, sairauspäivärahan ja työmarkkinatuen tasoa suhteessa suomalaisten keskituloon. Liian alhainen sosiaaliturvan taso määritetään siis sen mukaan mitkä ovat keskimääräiset tulot yhteiskunnassa.

Tämä kuulostaa ihan järkevältä, sillä sosiaaliturvan varassa elävät toimivat samassa yhteiskunnassa keskituloisten kanssa. Tavarat ja palvelut maksavat saman verran kaikille ryhmille. Tästä varsin järkevästä logiikasta huolimatta, olen huomannut että osa ihmisistä ei tykkää käyttää tällaista vertailua.

Monet nykyköyhien mollaajat väittävät etteivät nykyiset vähävaraiset ihmiset edes ole vähävaraisia. Tämän väitteen perusteeksi he eivät hae vertailukohtaa nykyhetkestä, vaan menneisyydestä. Muun muassa Tuomas Enbuske on kunnostautunut monesti tällaisen vertailutavan käytössä. Iltalehden kolumnissaan Enbuske heittää esimerkiksi seuraavanlaisen tarinan: ”Kun lehti tekee jutun vihaisesta mummosta, joka ei saa leikkausta, tällaista leikkausta ei olisi 80-luvulla ollut olemassakaan. Silloin mummo olisi kuollut, eikä täällä marisemassa.”

Tämä hänen mielestään kertoo että hyvinvointivaltiota ei olla ajamassa alas, koska nyt on olemassa sellaisia leikkauksia mitä ei 80-luvulla ollut lainkaan… joten nyt on paremmin, vaikka ei tätä nyt olemassa olevaa leikkausta toki mummo saanutkaan, mutta että kuitenkin.

Näitä ennen ei ollut kaikilla edes kenkiä jaloissa -vertauksia heittelevät käyttävät menneisyyttä mielellään vertailukohtana. Kahdesta syystä:

1. menneisyydessä ei monia nykyaikaisia asioita ollut vielä keksittykään

2. menneisyydessä monet asiat olivat huonommin kuin nykyisyydessä

Tällaisessa vertaamisessa on kuitenkin omat ongelmansa. Esimerkiksi menneisyydessä keksimätön lääketieteellinen leikkaus ei voinut olla siinä ajassa keskustelun aiheena vertailtaessa eri yhteiskuntaluokkien terveyseroja, sillä leikkausta ei tosiaan ollut keksitty. Nyt kun moinen leikkaus on olemassa, on perin järkevää että käydään edes vähintään keskustelua siitä, kenelle kuuluu oikeus leikkaukseen. Sitä paitsi menneisyydessä leikkausta ei saanut kukaan, koska sitä ei ollut, kun taas nykyisyydessä sen saa, jos on rahaa. Vinha ero.

Köyhyys on siis suhteellinen käsite. Se on erilaista eri aikakausina, sillä köyhät vertautuvat luonnollisimmin oman aikakautensa muihin ihmisiin. Se että joskus ei ollut edes kenkiä jalassa toimii huonona köyhyysvertauksena, jos matkataan aikaan jolloin elettiin luolissa, eikä kenkiäkään ollut vielä keksitty.

Entäpä sitten se, että monet asiat olivat menneisyydessä huonommin kuin nykyisyydessä? Näin on. Silti, tai juuri siksi, on erittäin outoa että nykyisyydestä tai tulevaisuudesta halutaan tällä perusteella tehdä menneisyyden kaltainen, huonompi. Eli jos esimerkiksi menneisyydessä ei ollut ilmaista kouluruokaa ja sittemmin sellainen mentiin keksimään, niin siitä pitää kyllä äkkiä päästä eroon, koska ei menneisyydessäkään ollut moista herkkua? Että nykyisyys tai tulevaisuus pitää saada jostain syystä huonompaan jamaan, ei parempaan?

Luulisi että juuri monet hienot lääketieteelliset leikkaukset, sosiaaliturvat ja kouluruoat on kehitelty aikanaan juuri sen vuoksi, että ne tuovat ihmisille paremman elämän, paremmat lähtökohdat, tasa-arvoisemman elämän. Mutta nyt niistä on päästävä eroon koska ei 60-luvulla kellään ollut kännykkää ja nyt on melkein kaikilla?

Kummallinen logiikka.

No, en minä toki ihan noin tyhmä ole. Kyllä minä sen logiikan ytimen tiedän. Menneisyyteen vertaaminen, esimerkiksi juuri köyhyyden osalta, perustuu siihen, että siinä tapauksessa vähävaraisilta sopii leikata heidän toimeentuloaan loputtomiin asti ja toimenpiteellä on menneisyysvertauksen myötä mukamas reilu peruste. Aina löytyy menneisyydestä ”vielä köyhempää”, kunhan tarpeeksi kauas matkustaa. Menneisyys on siis yhteiskunnallisten huononnusten perusteautomaatti.

Nykyisyyteen verrattuna reilua perustetta on paljon hankalampi löytää, sillä vaikka meillä nykyään on varallisuutta paljon enemmän kuin joskus muinoin, se on jakaantunut yhä epätasaisemmin, niin maailmalla kuin Suomessakin. Yhä suurempi osa kaikesta varallisuudesta on siirtynyt viime vuosikymmeninä yhä pienemmän vähemmistön haltuun, ja tämä on ollut tietoista politiikkaa. Tästä ei kuitenkaan haluta puhua, sillä kaikilla on kännykkä ja mikroaaltouuni, eikä menneisyyden lepraista rääsyläisköyhälistöä näy missään.

Samaa menneisyysvertausta käytetään tällä hetkellä aktiivisesti myös opiskelijoihin. Pitäisi saada opintotukea leikattua ja pitäisi saada tälle toimenpiteelle hyvä peruste… hmm… menneisyys! Ei ollut muinoin moista tukea lainkaan, pelkkää lainaa vain. Tosin samalla ehkä unohtuu, että silloin menneisyydessä saattoi työtilannekin olla sellainen, että opiskellut ihminen käytännössä valitsi minne töihin meni ja osa haettiin hommiin jo koulunpenkiltä. Sitten oltiinkin siinä samassa työpaikassa eläkkeeseen asti, ellei huvittanut vaihtaa. Ja saattoi toki olla menneisyydessä silläkin lailla, että koettiin opiskelun olevan mahdollista vain rikkaalle eliitille, ja siksipä olikin tärkeää saada myös köyhemmän väestönosan koulutuksellinen potentiaali yhteiskunnan käyttöön, joten laitettiin opintotuki- ja sosiaaliturva-asiat vähän paremmalle tolalle, jotta täällä pärjäisi muullakin kuin syntymätsägällä. Ajateltiin että rakennetaan parempaa ja tasa-arvoista tulevaisuutta, eikä huonompaa ja eriarvoista.

Ja kannattaapa siitä menneisyydestä muistaa sellainenkin juttu, että eurooppalaisten yhteiskuntien kehittyminen nykyisen kaltaisiksi ei perustunut mihinkään varakkaiden ihmisten humaaniuteen ja hyväntahtoisuuteen. Toinen maailmansota oli juurisyiltään myös taloussota. Saksan hävittyä sodan, ymmärsivät voittajavaltiot, että jos Saksa joutuisi oikeasti maksamaan sille langetetut sotakorvaukset, se ajautuisi uudestaan talousongelmiin, tolkuttomaan köyhyyteen ja leikkauspolitiikan valtaan. Ja juuri tällaiset yhteiskunnalliset tilanteet, köyhyys ja epätasa-arvo, mahdollistivat ilmapiirin joka lopulta jalostui natsismiksi ja sodaksi. Terve, tasa-arvoinen yhteiskunta pystyy luonnostaan vastustamaan ääriajattelua ja ääriliikkeitä, ja parhaimmillaan myös sotaa.

Demokratian tukipilarit

Luin Yle:n nettisivuilta uutisen jossa valotettiin kilpailukykysopimuksen (ent. yhteiskuntasopimus) syitä ja seurauksia. Tässä linkki uutiseen, joskin se löytyy myös kokonaisuudessaan kirjoituksestani.

Koska uutisessa on useampikin kieroilu, harhaanjohtaminen ja jopa suora valhe, käyn kirjoituksen kohta kohdalta läpi ja selvitän mitä siinä oikeastaan sanotaankaan.

ALLEKIRJOITTAISITKO SINÄ KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN? YLE HALUAA TIETÄÄ KANSAN MIELIPITEEN.

Työmarkkinajohtajat ja maan hallitus hierovat parhaillaan lähes jokaista suomalaista koskevaa kiisteltyä sopimusta. Lue, mitä sopimus omalta kohdaltasi merkitsisi - ja allekirjoita tai hylkää se itse!

SOPIMUKSEN TAUSTAA

Kilpailukykysopimuksella halutaan parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä. Paremman kilpailukyvyn toivotaan lisäävän talouskasvua ja luovan kipeästi kaivattuja uusia työpaikkoja.

Väestö ikääntyy, eikä hyvinvointipalveluihin ole pian nykymuodossaan enää varaa. Sopimuksen tavoite on helpottaa hyvinvointipalveluista suoriutumista.

Huomio kiinnittyy lauseeseen: ”väestö ikääntyy eikä hyvinvointipalveluihin ole pian nykymuodossaan enää varaa”. Tässä on se ongelma, että kyseessä on mielipide, ei fakta. Se että hyvinvointipalveluihin ei ole enää varaa, on vain yksi näkemys. Myös vastakkaisia näkemyksiä löytyy. Sitä kutsutaan politiikaksi. Toki ymmärrän jos asia halutaan esittää faktana, koska silloin siitä ei voi enää järkevästi kiistellä. Asia olisi pitänyt kuitenkin ilmaista samalla tavalla kuin muutkin epävarmat arviot tai mielipiteet: toivotaan lisäävän talouskasvua, tavoite on helpottaa hyvinvointipalveluista suoriutumista.

MITÄ SAAN?

Jos hyväksyn sopimuksen, hallitus peruuttaa 1,5 miljardin euron leikkaukset ja veronkorotukset. Se ei muuta helatorstaita ja loppiaista palkattomiksi vapaapäiviksi, leikkaa sairausajan palkkaa ja lomarahaa, eikä lyhennä pitkiä vuosilomia.

Maksan todennäköisesti saamastani palkasta nykyistä vähemmän veroja.

Jos saan potkut tuotannollisista ja taloudellisista syistä yli 30 työntekijän yrityksessä, ja jos olen ollut yrityksessä töissä yli viisi vuotta, saan koulutusrahan ja kuusi kuukautta jatkuvan oikeuden työterveyspalveluihin.

Onpa tämä ”saaminen” aika kummallista. Ainoa mitä tässä ”saa”, on todennäköisesti pienempi veroprosentti. Ja hallituksen aikaisempien ”ei leikata koulutuksesta” –lupausten jälkeen voin kuvitella mitä tämä todennäköisesti-sana tulee todennäköisesti tarkoittamaan…

Mahdollisen veronalennuksen lisäksi saan oikeuden työterveyspalveluihin jos saan potkut? No sepä kliffaa. Mihinkä sellaisia palveluita tarvitsee kun meillä on julkinen terveydenhuolto kaikille, myös työttömille? Ai niin, julkinen terveydenhuoltohan on säästämällä (yksityistämällä) ajettu niin huonoon kuntoon, että työterveyshuolto kuulostaa jo lottovoitolta. Tuleeko mieleen amerikkalaiset elokuvat missä työntekijälle on ensisijaisen tärkeää sairausvakuutus tai työnantajan maksama terveydenhuolto? Miksihän moinen? Koska toista vaihtoehtoa ei käytännössä enää ole, tai se on julmetun kallis. Mihin suuntaan olemmekaan yhteiskuntana matkalla?

No ei tässä vielä kaikki: myöskään palkallisia vapaita ei muuteta palkattomiksi, sairausajan palkkaa ei leikata, lomarahaa ei leikata. Eiväthän nämä ole mitään saamisia? Asioita ei vain tehdä. Mistä lähtien se, että uhkauksia ei toteuteta, on muuttunut saamiseksi? Ei voi liian usein muistuttaa, että kielen keskeinen tehtävä on manipuloida todellisuutta. Tässä täydellinen esimerkki siitä. Jos sopimus tulee voimaan, saan eisaata. Vau. Saan palkinnoksi toteutumattoman todellisuuden. Se on kyllä konkreettisin saaminen mitä koskaan olen saanut.

Kaiken kukkuraksi, jos sopimus toteutuu, en saa 1,5 miljardin leikkauksia ja veronkorotuksia? Eli jälleen kerran, saan ensaata. Joku kutsuisi tällaista kielenkieroilua kiristykseksi. Mutta onneksi meillä se on saamista. Oliko ne kissat jotka kiitoksella eli?

MITÄ MENETÄN

Jos olen kokopäiväinen työntekijä, sitoudun tekemään vuodessa 24 tuntia, eli noin kolme työpäivää, enemmän töitä.

Sosiaalivakuutusmaksujani ja työttömyysvakuutusmaksujani kasvatetaan asteittain.

Jos olen valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan tai Suomen Pankin työntekijä, lomarahojani leikataan 30 prosentilla.

Vuonna 2017 palkkoja ei koroteta. Jos vienti ei ala jatkossa vetää, palkankorotuksiakaan ei heru.

Aika erikoista tuo ”jos olen valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan tai Suomen Pankin työntekijä, lomarahojani leikataan 30 prosentilla”. Nimittäin juuri edellisen Mitä saan –otsakkeen alla lukee selkeästi, että lomarahoja ei nimenomaan leikata jos sopimus hyväksytään.

Paitsi että leikataankin jos kuuluu tiettyyn ryhmään, ryhmään joka ei varsinaisesti ole mikään kovin marginaalinen. Valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan, tai Suomen Pankin työntekijät. En jaksa käydä etsimässä tilastoja, mutta ihan lonkalta voinen heittää, että kyseessä on useampi satatuhatta työntekijää.

Ei ole kyllä kierompaa tapaa ”uutisoida” sopimuksesta:

MITÄ SAAN? (jos sopimus astuu voimaan)

- Hallitus ei leikkaa lomarahaa

MITÄ MENETÄN (jos sopimus astuu voimaan)

- Hallitus leikkaa lomarahaa valtion, kunnan, kirkon, Kelan, Kevan tai Suomen Pankin työntekijöiltä.

Eivätkö valtion tai kuntien työntekijät ole enää työntekijöitä, tai ihmisiä?

Miksi kukaan työntekijä vastaisi tähän kyselyyn kyllä? Ai niin:

1. jos et vastaa kyllä, me hoidamme kostoksi pakkoleikkauksilla tilanteesi vielä huonompaan jamaan.

2. meillä ei ole muita vaihtoehtoja, sillä nämä eivät ole mitään arvovalintoja, tämä ei ole mitään arvopolitiikkaa, vaan täysin kylmiin faktoihin perustuva matemaattinen totuus.

Eipä sillä, ei tällä kyselyllä toki mitään kyselymerkitystä olekaan. Sen tarkoituksena on antaa vaikutelma että ihmiset hölmöine vastauksineen olisivat jotenkin mukana tässä demokratiassa, sekä ohjata ihmisten ajattelua oikeaan (hallituksen) suuntaan siten, että kaikki luulevat tämän olevan ainoa mahdollisuus ja totuus.

Sellaisissa raameissa on helpompi toteuttaa ihan mitä vaan.

Hienoa Yle. Hetki sitten suurten suomalaisten medioiden päätoimittajat julkaisivat yhteisen kannanoton luotettavan median puolesta. Kannanotossa on mm. seuraava kappale: ”Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.”

Demokratian tukipilarit my ass.