torstai 25. syyskuuta 2014

Ilmastoystävällinen lounas



Helsingin sanomissa on juttu ilmastoystävällisestä ruoasta. Tällainen on ilmastoystävällinen lounas. Siinä kerrotaan kuinka kuluttajat olisivat kiinnostuneita suosimaan lounasruokalassa ilmastoystävällistä vaihtoehtoa, kunhan he saisivat siitä enemmän tietoa. Ja tätä tarvetta varten on sitten kehitelty Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja WWF:n toimesta ilmastoystävällinen lounasvaihtoehto.

Ei tarvitse kummoinen ajan seuraaja olla, että ymmärtää ilmastoystävällisen ruoan sisältävän pääasiassa kasvikunnan tuotteita, sekä korkeintaan ehkä villinä kasvaneita eläimiä, riistaa ja kalaa. No, riistaa ei listassa ollut mutta kalaa oli, ja sitten sitä kasviperäistä ravintoa riisi poislukien. Riisin viljelystä syntyy käsittääkseni paljon kasvihuonekaasuja.

Kirjoituksen keskelle oli sijoitettu tiivistelmä otsikolla ”Ilmastoystävällisen ruoan kriteerit”. Tämän otsikon alle oli sitten ranskalaisin palleroin listattu keskeisiä ruoka-aineita ja periaatteita. Yksi niistä oli ”maitotuotteissa rasvaton maito ja –jogurtti”. No tämäpä kummaa? Miksi ilmastoystävällisessä ruoassa on ylipäänsä maitotuotteita, ja jos onkin, mitä väliä enää siinä vaiheessa on sillä onko kyseessä vähärasvainen vai rasvainen? Ei käytännössä mitään. Ellei sitten ajatella niin, että kun valmiiksi rasvaista maitoa lantrataan vedellä, saadaan vähärasvaista, mutta myös samaan aikaan tuplasti enemmän. Näin ollen saman maitotuotemäärän tuottamiseen tarvitaan vähemmän maitoa (lehmiä) ja ilmasto kiittää.

No oliko kyse virheestä vai mistä? Veikkaanpa ettei tuolla maitoasialla ole edes mitään väliä. Keskeisintä näissä ilmastoystävällisissä ruoissa on se, että niiden vihjaillaan samalla olevan myös – tietenkin – erittäin terveellisiä. Kaksi kärpästä samalla iskulla, kuinka ollakaan. Joonas Konstig jo ihmetteli omassa kolumnissaan todennäköisyyttä sille, että ruoka on samaan aikaan terveellistä ihmisravintoa ja ilmastoystävällistä. Aika pieni on todennäköisyys.

Siitäkin huolimatta, näin mukavasti on meille ihmisille käynyt. Kasvisruokavalio on samaan aikaan sekä ilmastoystävällinen, että terveellinen. Kuinka ollakaan, kaiken lisäksi, kasvisruoka on samaan aikaan myös halvempaa tuottaa, säilöä ja myydä. Mitä sattumaa! Se on siis myös edullisempaa elintarvikeketjun joka portaassa! Joten kun paljon kiiteltyä suomalaista kouluruokaa (tai mitä tahansa muuta laitosruokaa) halutaan muokata kasvispainoitteisemmaksi ja vähärasvaisemmaksi, on kyse sekä ilmaston, että lasten terveyden eduista, ja kaiken lisäksi koko homma on myös halvempaa. Peruna, kaali ja ruis kun eivät maksa juuri mitään. Nyt ollaan niin suuren keksinnön juurilla että lähennellään ikiliikkujaa. Ei ole kuin hyviä puolia, Sumfaraa!

Olisipa inhottavaa jos sattuisi olemaan niin, että eläinperäiset tuotteet kuuluisivatkin olennaisena osana ihmisen ruokavalioon. Liha, eläinrasva, kananmunat, kaikki. Kaikki nämä olisivatkin erittäin terveellisiä ihmiselle? Mutta ikävä kyllä, samaan aikaan niiden syönti kuluttaisi maailman ilmaston loppuun. Sillä tiedättehän, ihmisen kuuluu asua kuten asuu, lentää lentokoneella kuten lentää, lisääntyä kuten lisääntyy, ajaa autolla kuten ajaa, ostaa päivittäistuotteita kuten ostaa, asfaltoida teitä kuten asfaltoi, paskoa veteen kuten paskoo, puhua kännykkään kuten puhuu ja kirjoitella tietokoneella soopaa kuten kirjoittelee, mutta lihaa ei kuulu syödä. Se nyt olisi absurdein juttu ikinä että ihminen söisi lihaa.

Ymmärtäähän sen nyt tyhmempikin. Sellainen on sairasta, täysin epäluonnollista. Ja jos joskus menneisyydessä ihminen söikin ”suht terveellistä lihaa”, ei nykyinen tehoeläintuotanto tuota enää mitään sen kaltaista. Toisin kuin nykyinen tehokasvistuotanto, jossa kaikki kasvikunnan tuotteet ovat tismalleen samanlaisia kuin kivikauden aikaan. Ja jos ihminen joskus menneisyydessä pystyikin syömään lihaa olennaisena osana sen aikaista ruokavaliota, ei se enää ole mahdollista seitsemälle miljardille ihmiselle. Onneksi tässä on hassusti samalla käynyt niin, että eläinperäisestä ruoasta on tullut ihmiselle epäterveellistä. Onneksi. Sillä jos tätä onnea ei olisi, joutuisimme me tosissaan miettimään Pentti Linkolan tapaan mitä tehdä tälle räjähdysmäiselle ihmisten lisääntymiselle. Mitä tehdä meidän loputtomalle kulutushysterialle, tavara-ahneudelle, poskettomalle matkustamiselle, turhalle rakentamiselle ja niin edelleen. Siitä voisi saada aika ikäviä painajaisia. Mutta onneksi ei tarvitse. Onneksi on käynyt niin kivasti että samaan aikaan ilmastolle ystävällinen ruokavalio on ystävällinen myös ihmisen elimistölle, elintarviketeollisuudelle, vähittäiskaupalle ja edulliselle kouluruokailulle.

On meille jumala suonut ihanan lahjan. Kasvisruoan. Se on ilmastoystävällistä, terveellistä, halpaa tuottaa, valmistaa, muokata ja säilöä. Mikä on todennäköisyys sille, että kaikki nämä osaset kolahtavat kohdalleen? Suunnilleen sama kuin lottovoitossa, ja sen me olemme saaneet. On lottovoitto syntyä tähän todellisuuteen.

Kiitos.